Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.08.2025/Pykälä 178


 

 

Asunto-osakkeen myyminen, As. Oy Maironiemen Kaivorinne, Kaivotie 10 as. 7

 

Khall 16.06.2025 § 141 

 

Valmistelija:

hallintojohtaja Mirja Tuunanen

puh. 044 781 1251

mirja.tuunanen@parikkala.fi

 

Parikkalan kunnan kuntastrategian yhtenä tavoitteena on terveen ja kestävän kuntatalouden varmistaminen, jonka toimenpiteeksi on asetettu luopuminen tarpeettomista ja vajaakäytössä olevista kiinteistöistä ja osakehuoneistoista.

 

Parikkalan kunta omistaa seuraavan asunto-osakeyhtiön huoneiston hallintaan oikeuttavat osakkeet:

 

  • As. Oy Maironiemen Kaivorinne, Kaivotie 10 as. 7, Saari, 3 h+k+s, 85 m²

 

Asunto on tällä hetkellä tyhjänä. Huoneiston yhtiövastike on 395,20 euroa kuukaudessa, joten tyhjänä pitäminen maksaa noin 4 740 euroa vuodessa.

 

Yritysvaikutusten arviointi: ei tarpeen.

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää laittaa osakehuoneiston myyntiin Huutokaupat.comiin 4000 euron pohjahinnalla 25.7.2025 klo 19.00 saakka.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Khall 18.08.2025 § 178  

163/02.07.01/2021  

Valmistelija:

hallintojohtaja Mirja Tuunanen

puh. 044 781 1251

mirja.tuunanen@parikkala.fi

 

Saaren Akonpohjassa sijaitseva Asunto Oy Maironiemen Kaivorinteen osakehuoneisto (3h+k+s, 85 m²) oli myynnissä Huutokaupat.comissa 17.6. – 25.7.2025 klo 19.00 4 000 euron pohjahinnalla. Yhtään tarjousta ei tullut.

 

Kunnanhallitus keskusteli asiasta 28.7.2025 kokouksen ajankohtaiskatsauksen yhteydessä ja päätti jatkaa myyntiä ilman pohjahintaa.

 

Huoneisto oli uudelleen myynnissä Huutokaupat.comissa 29.7. – 14.8.2025 klo 18.00. Huutokauppa päättyy esityslistan lähettämisen jälkeen, joten päätösehdotus annetaan kokouksessa.

 

Yritysvaikutusten arviointi: ei tarpeen.

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi

 

Päätösehdotus Päätösehdotus annetaan kokouksessa.

 

Päätös Esittelijän päätösehdotus kokouksessa:
Kunnanhallitus päättää myydä As. Oy Maironiemen Kaivorinteen osoitteessa Kaivotie 10 as. 7 sijaitsevaan rivitaloasuntoon oikeuttavat osakkeet huutokaupassa korkeimman tarjouksen tehneelle Irma Kiilille 2 200 eurolla ja valtuuttaa viranhaltijat valmistelemaan ja allekirjoittamaan kauppakirjat.

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.