Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 01.09.2025/Pykälä 190


 

 

Simpelejärven opiston tuntiluentopalkkiot 1.9.2025 alkaen

 

Khall 01.09.2025 § 190  

87/02.00/2025  

 

Valmistelija:

sivistysjohtaja Auli Hyttinen

puh. 044 781 1297

auli.hyttinen@parikkala.fi

 

Henkilöstöjaosto on lakkautettu 1.6.2025 voimaan tulleen päivitetyn hallintosäännön myötä. Kunnanhallituksen tehtävät ovat 22 §:ssä.

 

Kansalaisopistolla käytetään ulkopuolisia luennoitsijoita erityisissä aiheissa. Luentopalkkioissa on ollut vaihtelevuutta ja ne on neuvoteltu kunkin luennoitsijan kanssa erikseen käyttäen aikaisemmin voimassa ollutta, koulutukseen perustuvaa palkkioperustetta luentopalkkioiden osalta.

 

Opetusalan virka- ja työehtosopimuksen osio F liite 12, 13 §:ssä on määräykset kansalaisopiston tuntiopettajien palkoista ja luentopalkkioista. Tuntiopettajalle maksetaan 27,74 – 31,83 €/tunti (= 45 min). Tältä osin on tarkoituksenmukaista yhtenäistää käytäntöä ulkopuolisten luennoitsijoiden osalta. Ulkopuolisille voidaan maksaa tuntiluentopalkkiona 1,5 kertaa kertaa tuntiopettajan hinnoittelukohdan (4060703 3) ylärajan mukaisen palkkion, eli 31,83 € x 1,5 = 47,75 €/tunti (=60 min).

 

Yritysvaikutusten arviointi: ei tarpeen

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä kansalaisopiston tuntiluentopalkkion oheisen esittelyn mukaisesti 1.9.2025 alkaen.

 

Päätös Hyväksyttiin.