RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.09.2025/Pykälä 206
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Työsuojelun yhteistoimintahenkilöstö ja työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö 1.1.2026 – 31.12.2029
Yttmk 09.09.2025 § 8
Valmistelija:
henkilöstösihteeri, työsuojelupäällikkö Anne Jänönen
puh. 040 161 5770
anne.janonen@parikkala.fi
Kuntien ja hyvinvointialueiden työsuojelun yhteistoimintahenkilöstön vaaliohjeen mukaisesti työntekijöiden on valittava keskuudestaan työsuojeluvaltuutettu ja hänelle ensimmäinen ja toinen varavaltuutettu. Lisäksi toimihenkilöillä on oikeus valita oma työsuojeluvaltuutettu ja hänelle ensimmäinen ja toinen varavaltuutettu. Mikäli toimihenkilöt eivät valitse omaa työsuojeluvaltuutettua, edustaa työntekijöiden työsuojeluvaltuutettu myös heitä.
Ennen vaaleja paikalliset toimivaltaiset sopijaosapuolet (työnantajan ja pääsopijajärjestöjen tai niiden rekisteröityjen alayhdistysten edustajat) määrittelevät työpaikan/toimialueen, jolle työsuojeluvaltuutettu ja hänelle kaksi varavaltuutettua valitaan. Työpaikalla tarkoitetaan yhden tai useamman toimipisteen tai toimintayksikön muodostamaa kokonaisuutta, jossa työsuojelun yhteistoimintahenkilöllä on tosiasialliset mahdollisuudet toimia.
Työsuojelun toimialuetta (työpaikkaa) määriteltäessä otetaan huomioon
- työnantajan toiminnan luonne ja laajuus
- toimintayksiköiden työntekijöiden lukumäärä sekä
- työn vaarat ja haitat.
Työntekijä voi asettua ehdolle vain omalle toiminta-alueelleen ja äänioikeutetut voivat äänestää vain omalla toiminta-alueellaan ehdolla olevaa työsuojeluvaltuutettua ja -varavaltuutettuja. Vastaavasti toimitaan toimihenkilöiden työsuojeluvaltuutetun vaalissa, mikäli toimihenkilöt haluavat valita oman työsuojeluvaltuutetun.
Työsuojeluvaltuutetun/-valtuutettujen ajankäyttö työsuojeluvaltuutetun tehtävien hoitamiseksi on sovittava erikseen kullekin työsuojelun nelivuotiskaudelle. Työntekijäasemassa olevan työsuojeluvaltuutetun ajankäytön määräytymisestä on sovittu Kunta- ja hyvinvointialan työsuojeluvaltuutetun ajankäyttöä ja ansionmenetyksen korvaamista koskevassa työ- ja virkaehtosopimuksessa (myöh. ajankäyttösopimus). Toimihenkilöasemassa olevan työsuojeluvaltuutetun ajankäytöstä sovitaan paikallisesti. Lisäksi on huomioitava, että ajankäyttösopimuksessa on omat erityismääräyksensä työsuojeluvaltuutettuna toimivan opettajan ajankäyttöön.
Työntekijäasemassa olevan työsuojeluvaltuutetun tehtävän hoitamiseen tarvittava aika muodostuu säännöllisestä kiinteästä vapautuksesta sekä erityistarpeeseen perustuvasta määräaikaisesta vapautuksesta. Kiinteän vapautuksen perusteena käytetään työsuojeluvaltuutetun edustettavana olevien työntekijöiden/viranhaltijoiden lukumäärää kerrottuna paikallisten olosuhteiden mukaan neuvoteltavalla luvulla 0,12 – 0,22 neljää peräkkäistä kalenteriviikkoa kohti.
Työsuojeluvaltuutetun tehtävien hoitamista varten tarvittavaa aikaa määrättäessä on otettava huomioon
- edustettavien työntekijöiden lukumäärä
- työpaikan alueellinen laajuus
- työskentelypaikkojen lukumäärä ja niissä suoritettavan työn luonne
- töiden järjestelystä johtuvat työsuojeluvaltuutetun tehtävien määrään vaikuttavat tekijät sekä
- muut työntekijöiden turvallisuuteen ja fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen vaikuttavat työturvallisuuslaissa tarkoitetut haitta-, vaara- ja kuormitustekijät.
Parikkalan kunnassa on kuluvalla kaudella ollut yksi työsuojeluvaltuutettu ja kaksi varavaltuutettua. Toimihenkilöt eivät ole valinneet omaa työsuojeluvaltuutettua, joten työntekijöiden työsuojeluvaltuutettu on edustanut myös heitä. Kiinteän vapautusajan laskennan perusteena on käytetty kerrointa 0,14 (aiemmin 0,13).
Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi
Päätösehdotus Päätetään työsuojeluvaltuutettujen lukumäärästä, toimialueesta ja ajankäyttökertoimesta työsuojelun nelivuotiskaudelle 2026 – 2029.
Lisäksi sovitaan, että
- työntekijäasemassa olevan työsuojeluvaltuutetun vapautusaika lasketaan sovitulla ajankäyttökertoimella 1.1.2026 henkilöstömäärän tilanteen mukaisesti
-henkilöstömäärässä tapahtuvien oleellisten muutosten vuoksi ajankäyttö voidaan tarkistaa yhteisesti sopien vastaamaan muuttunutta tilannetta
-työsuojeluvaltuutetun tehtäviin liittyvä matkustaminen oman kunnan sisällä luetaan mukaan työsuojeluvaltuutetulle määriteltyyn vapautusaikaan
-työsuojeluvaltuutetun tulee vuosittain esittää yhteistyötoimikunnalle selvitys työsuojelun eri tehtäväkokonaisuuksiin käyttämästään ajasta.
Khall 22.09.2025 § 206
71/01.04.01/2025
Valmistelija:
henkilöstösihteeri, työsuojelupäällikkö Anne Jänönen
puh. 040 161 5770
anne.janonen@parikkala.fi
Kuluva työsuojelun toimikausi päättyy 31.12.2025 ja seuraavan nelivuotiskauden 1.1.2026 – 31.12.2029 yhteistoimintahenkilöstö (työsuojeluvaltuutetut) on valittava työsuojeluvaaleilla viimeistään syys - joulukuun aikana.
Ennen vaaleja työntekijöiden ja työnantajan edustajien on sovittava mikä on työsuojeluvaltuutetun / -valtuutettujen toimialue, lukumäärä ja ajankäyttö. Näitä asioita käsiteltiin yhteistyötoimikunnan 9.9.2025 kokouksessa.
Neuvotteluissa sovittiin, että:
- Työsuojelun nelivuotiskaudeksi 2026 - 2029 valitaan yksi työsuojeluvaltuutettu ja hänelle kaksi varavaltuutettua. Toimialueena on koko kunta.
- Työsuojeluvaltuutetun kiinteän vapautusajan laskennan perusteena käytetään kerrointa 0,14.
- Työntekijäasemassa olevan työsuojeluvaltuutetun vapautusaika lasketaan sovitulla ajankäyttökertoimella 1.1.2026 henkilöstömäärän tilanteen mukaisesti.
- Henkilöstömäärässä tapahtuvien oleellisten muutosten vuoksi ajankäyttö voidaan tarkistaa yhteisesti sopien vastaamaan muuttunutta tilannetta.
- Työsuojeluvaltuutetun tehtäviin liittyvä matkustaminen oman kunnan sisällä luetaan mukaan työsuojeluvaltuutetulle määriteltyyn vapautusaikaan.
- Työsuojeluvaltuutetun tulee vuosittain esittää yhteistyötoimikunnalle selvitys työsuojelun eri tehtäväkokonaisuuksiin käyttämästään ajasta.
Yritysvaikutusten arviointi: ei tarpeen
Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy työsuojelun yhteistoiminnan järjestämisen ja työsuojeluvaltuutetun ajankäytön yhteistyötoimikunnan käsittelyn mukaisesti seuraavalle työsuojelun nelivuotiskaudelle 2026 – 2029.
Päätös Hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |