RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.09.2025/Pykälä 200
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Teknisen johtaja / teknisen toimen osastopäällikön virka- ja työehtosopimuksen muuttaminen TS:n piiristä KVTES:n piiriin
Khall 22.09.2025 § 200
96/01.01.03/2025
Valmistelijat:
henkilöstösihteeri Anne Jänönen
puh. 040 161 5770
anne.janonen@parikkala.fi
ja
kunnanjohtaja Mervi Pääkkö
puh. 044 781 1250
mervi.paakko@parikkala.fi
Parikkalan kunnassa siirrytään sopimusaloilla KVTES ja OVTES osio G tasopalkkamalliin 1.10.2025 alkaen. Tasopalkkajärjestelmän ulkopuolelle on KVTES:n määräyksellä rajattu palkkausluvun 19 §:n mukaiset työnantajan edustajat ja heidän palkkansa tulee jatkossa maksaa kokonaispalkkana. KVTES:n mukaisia työnantajan edustajia Parikkalan kunnassa ovat kunnanjohtaja, hallintojohtaja ja sivistysjohtaja. Tekninen johtaja / teknisen toimen osastopäällikkö on tähän mennessä kuulunut kunta-alan teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen TS:n piiriin, mutta siihen kuuluvat eivät voi olla työnantajan edustajia eikä heillä myöskään voi olla kokonaispalkka.
Teknisen johtajan / teknisen toimen osastopäällikön tehtävien läpikäynnin perusteella hänellä ei ole sellaisia johtotehtäviä (tuotanto- ja ylläpitotyöt), joista määrätään TS:ssä, ja joiden perusteella hänen pitäisi kuulua sen virka- ja työehtosopimuksen piiriin. Lisäksi on huomioitava, että teknisellä johtajalla / teknisen toimen osastopäälliköllä on toimialueen johtajana samoja tehtäviä kuin muillakin toimialueiden johtajilla. Edellä selostetuin perustein tekninen johtaja / teknisen toimen osastopäällikkö tulisi siirtää TS:stä KVTES:n piiriin.
Teknisen johtajan tehtäviä hoitaa parhaillaan määräaikaisesti teknisen toimen osastopäällikkö -nimikkeellä palkattu henkilö. Hänen kanssaan on käyty välittömät yhteistoimintaneuvottelut sovellettavasta virka- ja työehtosopimuksesta ja hän on antanut suostumuksensa siirtoon KVTES:n piiriin.
Yritysvaikutusten arviointi: ei tarpeen
Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää siirtää teknisen johtajan / teknisen toimen osastopäällikön tehtävän KVTES:n piiriin 1.10.2025 alkaen. Työehdot muuttuvat siten, että palkka määräytyy KVTES:n mukaisesti kuitenkin siten, ettei kokonaispalkka laske. Työaika, lomat, oikeus vapaisiin sekä muut virkasuhteen ehdot eivät muutu.
Päätös Hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |