RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta
Pöytäkirja 16.10.2025/Pykälä 35
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Parikkalan hyvinvoinnin ja terveydenedistämisen työryhmän (HYTE) nimeäminen valtuustokaudeksi 2025 - 2029
Khall 22.09.2025 § 204
Valmistelija:
sivistysjohtaja Auli Hyttinen
puh. 044 781 1297
auli.hyttinen@parikkala.fi
Kuntalain (410/2015) 1 §:n mukaan: "Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla." Kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen, osallistumis- ja vaikutusmahdollisuudet sekä elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittäminen tulee sisältyä kunnan strategiaan.
Ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen vaikuttavia palveluja ovat mm. varhaiskasvatus ja perusopetus, liikunta-, nuoriso-, kirjasto- ja kulttuuripalvelut, tekniset palvelut sekä liikenneturva ja joukkoliikenne. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä toteuttavat kuntien lisäksi monet muut tahot: järjestöt ja yhdistykset, seurakunnat, yritykset, hyvinvointialue, työ- ja elinkeinopalvelut, AVI, ELY-keskus ja maakuntaliitto.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisellä pyritään:
• kaventamaan väestöryhmien välisiä hyvinvointi- ja terveyseroja
• ylläpitämään ja parantamaan hyvinvointia, terveyttä, osallisuutta sekä työ- ja toimintakykyä
• ehkäisemään sairauksia, tapaturmia, syrjäytymistä ja osattomuutta
• kohteena yksilö, väestö, yhteisöt ja elinympäristö
Parikkalan kunnan HYTE, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen - työryhmän tehtävät:
• kuntakohtaisten hyvinvointisuunnitelmien laatiminen ja kehittäminen
• poikkihallinnollinen keskustelu hyvinvointiin ja terveyden edistämiseen liittyvissä asioissa
• seurata, arvioida ja raportoida hyvinvointikertomuksen mukaisesta hyvinvoinnista, terveydestä ja terveyseroista
• huolehtia kuntalaisten osallisuuden ja vaikutusmahdollisuuksien toteutumisesta
Hallintosäännön 22 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa osaltaan kuntalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakykyisyyden edistämisestä huolehtimalla sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista. HYTE-toiminta on laaja-alaista, kaikkia toimialoja velvoittavaa terveyteen ja hyvinvointiin sekä niiden taustatekijöihin vaikuttamista sekä suunnitelmallista resurssien ja toimenpiteiden kohdentamista.
Yritysvaikutusten arviointi: ei tarpeen.
Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1) nimetä hyvinvoinnin ja terveydenedistämisen työryhmän,
2) nimetä HYTE-työryhmään kunnanhallituksen edustajan,
3) todeta, että tehtävänsä puolesta HYTE-työryhmään kuuluvat hyvinvointikoordinaattori, varhaiskasvatuspäällikkö, nuoriso-ohjaaja, tekninen johtaja tai teknisen toimen osastopäällikkö, rehtori ja sivistysjohtaja,
4) pyytää hyvinvointi- ja sivistyslautakuntaa valitsemaan edustajansa työryhmään,
5) että työryhmällä on oikeus kutsua työryhmän työskentelyyn ja kokouksiin eri asiantuntijoita hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen eri toimijatahoilta sekä
6) että HYTE-ryhmän koollekutsujana toimii hyvinvointikoordinaattori ja työryhmä itse päättää ryhmän puheenjohtajan ja muistion kirjaajan.
Päätös Esittelijä lisäsi päätösehdotukseen kohdan 7: että luottamushenkilöedustajien toimikausi on 2 vuotta.
Päätösehdotus hyväksyttiin. Kunnanhallitus valitsi edustajaksi ensimmäisiksi kahdeksi vuodeksi Annika Kokon ja seuraaviksi kahdeksi vuodeksi Mirja Sikiön.
Hvsltk 16.10.2025 § 35
97/00.04.02/2025
Valmistelija:
sivistysjohtaja Auli Hyttinen
puh. 044 781 1297
auli.hyttinen@parikkala.fi
Kunnahallitus on 22.9.2025 kokouksessa nimennyt Parikkalaan HYTE-työryhmän ja valinnut sinne kunnanhallituksen edustajat kahden vuoden jaksoilla valtuustokaudeksi. Kunnanhallitus pyytää hyvinvointi- ja sivistyslautakuntaa valitsemaan edustajansa työryhmään.
Yritysvaikutusten arviointi: ei tarpeen
Esittelijä: Sivistysjohtaja Hyttinen Auli
Päätösehdotus Lautakunta päättää nimetä HYTE-työryhmään lautakunnan edustajan
Päätös Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta valitsi edustajaksi ensimmäiseksi kahdeksi vuodeksi Noora Pekkalan ja seuraavaksi kahdeksi vuodeksi Leena Loikkasen.
| Edellinen asia | Seuraava asia |