RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 02.10.2025/Pykälä 22
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Vuoden 2024 arviointikertomus - kunnanhallituksen vastaukset
Tarkltk 08.05.2025 § 7
Valmistelija:
arkistosihteeri Eija Loikkanen
puh 040 503 0773
eija.loikkanen@parikkala.fi
KuntaL 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet. Tarkastuslautakunnan on tehtävä valtuustolle oma arviointinsa valtuuston tilikaudelle asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta.
Yritysvaikutusten arviointi: ei tarpeen
Esittelijä: Puheenjohtaja
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta aloittaa arviointikertomuksen laadinnan.
Päätös Tarkastuslautakunta aloitti vuoden 2024 arviointikertomuksen laadinnan. Arviointikertomuksen laadintaa jatketaan seuraavassa tarkastuslautakunnan kokouksessa 23.5.2025.
Hyväksyttiin.
Tarkltk 23.05.2025 § 10
Valmistelija:
arkistosihteeri Eija Loikkanen
puh 040 503 0773
eija.loikkanen@parikkala.fi
Tarkastuslautakunta jatkaa edellisessä kokouksessa aloitetun arviointikertomuksen laadintaa.
Yritysvaikutusten arviointi: ei tarpeen
Esittelijä: Puheenjohtaja
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta laatii ja allekirjoittaa lopullisen arviointikertomuksen ja antaa sen valtuuston käsittelyyn.
Tarkastuslautakunta ehdottaa, että kunnanvaltuusto käy arviointikertomuksesta keskustelun ja päättää mahdollisista jatkotoimenpiteistä ja velvoittaa kunnanhallituksen antamaan lausunnon valtuustolle toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta syyskuun 2025 loppuun mennessä.
Päätös Hyväksyttiin.
Kvalt 26.05.2025 § 15
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta ehdottaa, että kunnanvaltuusto käy arviointikertomuksesta keskustelun ja päättää mahdollisista jatkotoimenpiteistä ja velvoittaa kunnanhallituksen antamaan lausunnon valtuustolle toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta syyskuun 2025 loppuun mennessä.
Päätös Hyväksyttiin.
Merkintä 1: Ennen päätöksentekoa tarkastuslautakunnan puheenjohtaja, valtuutettu Ari Sinkkonen selosti arviointikertomusta.
Merkintä 2: Puheenvuorot käyttivät valtuutetut Mirja Sikiö, Juho Anttonen ja Jukka Hämäläinen sekä varavaltuutetut Janne Toikka ja Pekka Koiso-Kanttila. Myös sivistysjohtaja Auli Hyttinen käytti puheenvuoron.
Khall 01.09.2025 § 186
Valmistelija:
kunnanjohtaja Mervi Pääkkö
puh. 044 781 1250
mervi.paakko@parikkala.fi
Tarkastuslautakunta on arviointikertomuksessaan vuodelta 2024 nostanut esille useita huolenaiheita ja pyytää niihin kunnanhallitukselta lausuntoa:
- Tarkastuslautakunta edellyttää, että toimintojen ja mittareiden kehittämistyötä jatketaan aktiivisesti niin, että mittareiden tuloksia kyetään hyödyntämään käytännössä. Mittareiden lukumäärää voisi tarkastella tavoitetta kohden niin, ettei yhdelle tavoitteelle asetetta liian montaa mittaria. Mittareihin tulisi määritellä selkeä tavoitetaso (tarvittaessa numeraalinen arvo), jotta toteutuminen voitaisiin todentaa. Kaikkiin talousarviossa esitettyihin sitoviin tavoitteisiin ja mittareihin tulisi antaa toteutumatieto. Nyt useassa kohdassa on annettu vain yhden mittarin toteutumistieto. Toteutuma tieto ”toteutunut osittain” on myös selkeämmin esitettävä, jotta arvioinnin toteutumiselle pystyisi tekemään.
- Vastaus: Esihenkilöiden vaihtuvuus useiden vuosien ajan on vaikuttanut merkittävästi jatkuvuuden, tavoitteellisuuden ja suunnitelmallisuuden saamisessa kunnan talousarviotyöhön. Tilanteeseen ovat vaikuttaneet monet eri syyt. Tällä hetkellä 6/10 esihenkilön tehtävässä on vakituinen viranhaltija työssä. Esihenkilötyöryhmässä käsitellään vuosittain talousarvion laadintaa ja ohjeistetaan, että toiminnot ja tavoitteet tehdään laadukkaasti ja mittarit mittaavat oikeita asioita.
- Kunnan hankintaohjeita ei ole edelleenkään päivitetty ja tarkastuslautakunta toteaa edellisvuoden tapaan, että kunnan hankintaohjeet tulee uudistaa vuoden 2023 ja 2024 tilintarkastuspöytäkirjojen mukaisesti.
- Vastaus: Teknisen toimen henkilöstön tilanne on ollut haasteellinen. Nyt tilanne näyttäytyy paremmalta ja tavoite on saada kaikki virat täytettyä vakinaisesti syksyn 2025 aikana. Hankintaohjeet päivitetään vuoden 2025 loppuun mennessä.
- Tarkastuslautakunta on huolissaan kunnan kiinteistöselvityksen laatimisen tilanteesta. Selvitys tulisi saada mahdollisimman nopeasti valmiiksi, koska yhtiöittämisvelvoitteen määräaika tietyille kiinteistöille on 1.1.2026.
- Vastaus: Teknisen toimen henkilöstön tilanne on ollut haasteellinen. Nyt tilanne näyttäytyy paremmalta ja tavoite on saada kaikki virat täytettyä vakinaisesti syksyn 2025 aikana. Yhtiöittämiselvitystä on käsitelty teknisen lautakunnan kokouksessa 16.4.025, 23 §:ssä sekä kunnanhallituksen kokouksissa 28.4.2025, 87 §:ssä ja 18.8.2025, 172 §:ssä. Siltä osin asia etenee. Kiinteistöselvityksen osalta asia etenee yhtiöittämiselvityksen kanssa rinnakkain.
- Tarkastuslautakunta on huolissaan vesihuoltolaitoksen kannattavuudesta sekä etenkin verkoston korjausvelasta.
- Vastaus: Tarkastuslautakunta on nostanut esille tärkeän huomion. Vesihuoltolaitos on saatava toimimaan kustannustehokkaasti. Verkostoon on tehty alustava suunnitelma korjausvelan vähentämiseksi.
- Tarkastuslautakunta toteaa, että hyvinvointiraportin tulosten seurantaan ja toiminnan kehittämiseen näiden pohjalta tulee kiinnittää erityistä huomiota.
- Vastaus: Hyvinvointikertomusta ja -suunnitelmaa käydään läpi säännöllisesti myös esihenkilötyöryhmässä. Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma ovat sivistyslautakunnan alaisuudessa ja niitä tulee raportoida säännöllisesti. Lisäksi kunnanvaltuustolle on kesäkuussa tilinpäätöskokouksen yhteydessä raportoitu hyvinvointikertomus.
- Tarkastuslautakunta toteaa, että työmarkkinatuen kuntaosuuden kasvuun on edelleen syytä kiinnittää huomiota.
- Vastaus: Vuoden 2025 alusta työllisyydenhoito siirtyi kuntien vastuulle. Siltä osin kasvu oli tiedossa ja siihen varattiin enemmän määrärahaa kuin aiempina vuosina sillä kunnan vastuu työttömyysetuuksien rahoituksesta laajeni ja varhaistui eli työmarkkinatuen lisäksi kunnat maksavat etuuskuluja myös peruspäivärahasta sekä perusosan suuruista osuutta ansiopäivärahasta. Tavoitteena on alentaa kustannuksia ja siksi on rekrytoitu oma työllisyysohjaaja, päätetty yritysten rekrytointituesta, tehdään kolmen kunnan kiinteää yhteistyötä sekä maakunnallista yhteistyötä.
- Tarkastuslautakunta on erittäin huolissaan teknisen toimen henkilöstön vaihtuvuudesta, työhyvinvoinnista sekä vireillä olevien keskeneräisten asioiden määrästä.
- Vastaus: Teknisen toimen henkilöstön tilanne on ollut haasteellinen. Nyt tilanne näyttäytyy paremmalta ja tavoite on saada kaikki virat täytettyä vakinaisesti syksyn 2025 aikana.
Yritysvaikutusten arviointi: ei tarpeen.
Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää todeta, että tarkastuslautakunta on nostanut esille tärkeitä huomioita vuoden 2024 arviointikertomuksessa ja ne otetaan huomioon tulevaisuuden kehittämistyössä. Kunnanhallitus saattaa näihin huomioihin laaditut vastaukset tiedoksi sekä tarkastuslautakunnalle että kunnanvaltuustolle.
Päätös Hyväksyttiin.
Tarkltk 02.10.2025 § 22
47/00.03.01/2025
Valmistelija:
arkistosihteeri Eija Loikkanen
puh 040 503 0773
eija.loikkanen@parikkala.fi
Kunnanhallitus on kokouksessaan 1.9.2025 § 186 antanut vuoden 2024 arviointikertomuksesta tarkastuslautakunnan pyytämät vastaukset ja esittänyt vastaukset tiedoksi myös kunnanvaltuustolle.
Yritysvaikutusten arviointi: ei tarpeen.
Esittelijä: Puheenjohtaja
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta merkitsee kunnanhallituksen antamat vastaukset vuoden 2024 arviointikertomukseen tiedoksi ja keskustelee niistä.
Päätös Hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |