RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.10.2025/Pykälä 218
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kuntalaisaloite - Harjulinnasali
Khall 13.10.2025 § 218
101/00.01.02/2025
Valmistelija:
kunnanjohtaja Mervi Pääkkö
puh. 044 781 1250
mervi.paakko@parikkala.fi
Kaksi kuntalaista on tehnyt kuntalaisaloitteen Harjulinnan kunnanvirastolla sijaitsevan valtuustosalin nimeämisestä Harjulinnasaliksi. Aloitteen mukaan ”nimenmuutos kuvaisi paremmin salin monipuolista käyttöä eri tilaisuuksien pitopaikkana. Samalla se mielestämme kuvaisi myös paremmin salin historiaa, ja antaisi sille nimenä nostetta ja arvokkuutta. Toivomme myös, että tilan sisäänkäynnin yläpuolelle tulisi rakennuksen tyyliin sopiva salin nimikyltti”.
Aloite liitteenä.
Yritysvaikutusten arviointi: ei tarpeen
Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1. merkitä kuntalaisaloitteen tiedokseen,
2. esittää kunnanvaltuustolle valtuustosalin nimeämistä Harjulinnasaliksi ja
3 esittää kunnanvaltuustolle kuntalaisaloitteen toteamista loppuun käsitellyksi.
Päätös Hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |