Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.11.2025/Pykälä 234


# Teollisuustontti

 

 

Teollisuustontin myyminen / 580-404-1-42 ja 580-404-1-81

 

Khall 24.03.2025 § 66 

 

Valmistelija:

kunnanjohtaja Mervi Pääkkö

puh. 044 781 1250

mervi.paakko@parikkala.fi

 

Parikkalan kunta on neuvotellut toimijan kanssa teollisuustonttien (580-404-1-42 sekä 580-404-1-81) myymisestä tuotantolaitoksen investointia varten. Toimija on kiinnostunut rakentamaan ko. tontille höyläämön.

 

Nyt on tarpeen laatia esisopimus ko. tonttien myymisestä, jotta tarvittavat prosessit saadaan käyntiin. Esisopimus allekirjoitetaan perustettavan yhtiön kanssa ja varsinainen kauppakirja tiettyjen asioiden selvittyä kuuden kuukauden kuluessa esisopimuksen allekirjoittamisesta. Lopullinen pinta-ala selviää kauppakirjan allekirjoittamiseen mennessä.

 

Oheismateriaalina karttaliite ja esisopimusluonnos.

 

Yritysvaikutusten arviointi: tehty, vaikutus positiivinen. Arviointi ei-julkisena oheismateriaalina.

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä esisopimuksen teollisuustonttien myymisestä ja valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan sen.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Khall 03.11.2025 § 234  

15/10.00.02/2025  

Valmistelija:

elinvoimapäällikkö Heikki Pietarinen

puh. 044 781 1901

heikki.pietarinen@parikkala.fi

 

Kiinteistökaupan kohteena on määräalat Parikkalan kunnan Kirjolankankaan teollisuusalueella sijaitsevista tiloista Yhteislaidun 580-404-1-42 ja Tasala 580-404-1-81. Kohteen osoite on Kannaksentie 1, 59100 Parikkala. Karttaote liitteenä.

 

Käyttötarkoitus: puutavaran käsittely ja höyläys.

 

Määräalojen pinta-alat tarkistetaan kauppakirjan laatimisen ja kiinteistötoimituksen yhteydessä.

 

Kaavoitustilanne: Alueella on 17.6.2024 vahvistettu asemakaava. Määräalueiden kaavamerkintä on T-1 (teollisuus- ja varastorakennusten korttelialue).

 

Määräaloilla oleva puusto ei sisälly tähän kauppaan.

Määräaloilla olevasta puustosta laaditaan eri kauppakirja.

 

Kunnanhallitus on päättänyt (kh 2.4.2019 § 49) yleis- ja asemakaava-alueiden tonttihinnaksi 1 euro/ m2.

 

Lopullinen kauppahinta määräytyy pinta-alan tarkistuksessa.

 

Yritysvaikutusten arviointi: tehty, vaikutus positiivinen. Arviointi ei-julkisena oheismateriaalina.

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää

1. myydä kyseessä olevan määräalan Lares Finland Oy:lle hintaan 1,00 euroa/m2, määräalan pinta-ala tarkentuu kiinteistötoimituksen yhteydessä 

2. että kauppakirjan ehtoihin kirjataan, että tontti tulee rakentaa kolmen vuoden kuluessa käyttötarkoitukseen määritellyllä tavalla ja mikäli rakentamisvelvoitetta ei noudateta, Parikkalan kunta voi määräajan päättymisen jälkeen lunastaa tontin takaisin tehdyllä kauppahinnalla

3. valtuuttaa kunnanjohtajan ja hallintojohtajan allekirjoittamaan laadittavan kauppakirjan.

 

Päätös Hyväksyttiin.