RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 03.12.2025/Pykälä 88
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Vesiosuuskuntien vesi- ja jätevesimaksutaksan vahvistaminen 1.1.2026 lukien
Teknltk 03.12.2025 § 88
92/02.09.00/2025
Valmistelija:
Teknisen toimen osastopäällikkö Pauli Parkkima
puh 040 653 1513
Tekninen lautakunta on vuonna 2015 vahvistanut vesiosuuskunnilta perittävien maksujen yhtenäistämisen periaatteet. Niiden mukaan vesiosuuskunnilta perittävät maksut määräytyvät suhteessa kunnan normaaliin vesi- ja jätevesitaksaan. Periaatteita on tarkistettu vuosittain, ja hinnoittelu on perustunut yhtenäiseen tasoon kaikkien osuuskuntien välillä.
Vuoden 2024 periaatteiden mukaan vesiosuuskunnilta peritään vesitaksasta 70 % ja jätevesitaksasta 90 % kunnan normaalista taksasta. Lisäksi jäteveden osalta huomioidaan 5 %:n alennus / pumppaamo silloin, kun vesiosuuskunnalla on hoidossaan linjapumppaamoja. Näitä periaatteita on noudatettu edellisvuosien päätösten mukaisesti.
Vesiosuuskuntien kanssa järjestetään vuosittain yhteinen keskustelutilaisuus, joka pidetään tänä vuonna 2.12.2025. Tilaisuudessa käsitellään ajankohtaisia asioita sekä osuuskuntien näkemyksiä tulevan vuoden toiminnasta. Mikäli keskustelussa ilmenee maksuperiaatteisiin liittyviä huomioita, ne voidaan ottaa esiin lautakunnan kokouksessa.
Tämänhetkisen tiedon perusteella ei ole tarvetta muuttaa voimassa olevia periaatteita. Vesiosuuskuntien maksuperusteet ovat olleet pitkään vakiintuneet, ja ne ovat osoittautuneet toimiviksi sekä kustannusvastaavuuden että osuuskuntien tasapuolisen kohtelun näkökulmasta.
Yritysvaikutusten arviointi: ei tarpeen.
Esittelijä: Teknisen toimen osastopäällikkö Parkkima Pauli
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää, että vuonna 2026 vesiosuuskunnilta perittävät maksut vahvistetaan edelleen aiemmin päätettyjen periaatteiden mukaisina. Vesiosuuskunnilta peritään:
-vesitaksasta 70 % kunnan normaalista maksusta
-jätevesitaksasta 90 % kunnan normaalista maksusta
-lisäksi jäteveden osalta 5 %:n alennus / pumppaamo, mikäli vesiosuuskunnalla on hoidossaan linjapumppaamoja.
Päätös Hyväksytty
| Edellinen asia | Seuraava asia |