RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 08.06.2022/Pykälä 58
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ylimääräisen koulukuljetusreitin kilpailutus lukuvuosille 2022-2023
Sivltk 18.05.2022 § 54
108/08.01.01/2022
Valmistelija:
Kuljetusvastaava Pekka Pesonen
puh.0400 237685
pekka.pesonen@edu.parikkala.fi
Parikkalan kunnan pitää kilpailuttaa ylimääräinen koulukuljetusreitti lukuvuodelle 2022-2023.
Hallintosäännön 27 § mukaan sivistyslautakunta päättää koululaiskuljetusten järjestämisestä.
Tarjouskilpailu koskee Parikkalan kunnan koululaisen ja esiopetusoppilaan sekä yhden ohjaajan kuljetusten hoitamista siltä osin, kuin se ei toteudu yleisen aikataulun mukaisen linja-autoliikenteen puitteissa.
Hankintamenettelynä käytetään avointa menettelyä. Hankinnan ennakoitu veroton arvo koko sopimuskaudelta on yhteensä n. 25.000 euroa. Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista (29.12.2016/1397). Lasku jyvitetään Eksote 3pv/vko esiopetuksen oppilaan ja ohjaajan osuus, kunnan osuus on 2pv/vko.
Tarjouskilpailu on avoin kaikille, joilla on oikeus ostoliikenteen harjoittamiseen ja jotka täyttävät hankinta-asiakirjoissa määritellyt ehdot.
Sopimuskausi aloitetaan koulun alkaessa 9.8.2022.
Hyväksytyksi tulee se tarjous, jossa on halvin päivähinta ja täyttää tarjouskilpailun ehdoissa mainitut kaluston ja palvelun laatuvaatimukset.
Tarjoukset on jätettävä 6.6.2022 mennessä.
Esittelijä: Sivistysjohtaja Toivonen Timo
Päätösehdotus Lautakunta hyväksyy tarjousmenettelyn lautakunnalle esitetyn
liitteen mukaisesti.
Päätös Päätösehdotuksen mukaisesti.
Sivltk 08.06.2022 § 58
108/08.01.01/2022
Valmistelija:
Sivistysjohtaja Timo Toivonen
timo.toivonen@parikkala.fi
Määräaikaan mennessä kuljetuksesta saatiin kaksi tarjousta. Toinen niistä jouduttiin hylkäämään, koska ilmoitettu ajoneuvo ei täytä tarjouspyynnössä mainittua EU-päästövelvoitetta, joka pitäisi olla tässä tapauksessa EU-5 mukainen.
Esittelijä: Sivistysjohtaja Toivonen Timo
Päätösehdotus Tarjouskilpailun perusteella kuljetusyrittäjäksi reitille valitaan Pirren Taksipalvelu ky.
Päätös Päätös ehdotuksen mukaisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |