RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 08.06.2022/Pykälä 60
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Päiväkotien paikkojen vahvistaminen 1.8.2022 alkaen
Sivltk 08.06.2022 § 60
119/12.07.00/2022
Valmistelija:
Varhaiskasvatuspäällikkö
Heli Räsänen
p.044 781 1239
heli.rasanen@parikkala.fi
Tulevalle toimintakaudelle 2022-23 kaksivuotisesta esiopetuskokeilusta oleva laki 1046/2020 antaa seuraavanlaiset reunaehdot. Esiopetusta voidaan järjestää päiväkodissa, koulussa tai muussa soveltuvassa paikassa. Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilussa toimipaikan tulee täyttää seuraavat kriteerit:
-Toimipaikka järjestää esiopetusta
-Lapsi voi jatkaa täydentävään varhaiskasvatukseen samassa toimipaikassa (varhaiskasvatuksen mitoitus koko päivän).
-Varhaiskasvatuksen ulkopuolelta tuleville viisivuotiaille voidaan tarjota sieltä paikkaa kahdeksi vuodeksi.
-Toimipaikassa pitää pystyä toteuttamaan kokeilun opetussuunnitelmaa.
Kokeiluun osallistuvien määräytymisen perusteet eivät saa olla syrjiviä. Kaksivuotisen esiopetuksen kokeiluryhmät muodostetaan yhdenmukaisten kriteerien perusteella, joista säädetään laissa kaksivuotisesta esiopetuksen kokeilusta (1046/2020).
Lapsen osallistuminen kokeiluun perustuu suostumukseen. Kokeiluun osallistuvissa kunnissa koeryhmään kuuluvat perheet voivat valita, osallistuuko 5-vuotias kokeilulain mukaiseen esiopetukseen vai saavuttaako hän esiopetuksen tavoitteet muutoin, esimerkiksi varhaiskasvatuksessa tai kotona. Mikäli lapsi ei osallistu kokeilulain mukaisesti 5-vuotiaana esiopetukseen, hän voi edelleen osallistua varhaiskasvatukseen ja oppivelvollisuutta edeltävänä vuonna esiopetukseen, voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti.
Osallistuessaan kokeiluun 5-vuotiaana, lapsella olisi oikeus saada esiopetusta täydentävää varhaiskasvatusta voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti. Lapsen osallistuminen kaksivuotisen esiopetuksen kokeiluun voidaan myös peruuttaa.
Paikkaluvut yksiköittäin toimintakaudella 2021-2022
- Päiväkoti Satakieli 47 paikkaa, yksi yli 3-vuotiaiden 21-paikkainen ryhmä (muutos edelliseen vuoteen + 7 paikkaa) ja yksi alle 3- vuotiaiden 12 - paikkainen ryhmä. Lisäksi vuorohoitoryhmä 14 -paikkainen, jossa 1-4-vuotiaita vuorohoitolapsia.
- Päiväkoti Laulujoutsen 43 paikkaa, joista kaksivuotiseen esiopetuskokeiluun osallistuvia esioppilaita yhteensä 22 esioppilasta. Kuusivuotiaiden esiopetuksessa 19 esioppilasta.
- Päiväkoti Kuperkeikka. Neulatie 1, 18 paikkaa ja Neulatie 2, esiopetuskokeilu, 9 paikkaa viisi-vuotiaille esioppilaille. (Neulatie 2, muutos edelliseen vuoteen +9 paikkaa siirretty Saaren esiopetuksen tilojen yhteydestä)
- Saaren esiopetuksen, Saaren koulun tilojen yhteydessä 9 paikkaa, joista kuusivuotiaita esioppilaita 9.( muutos -7 paikkaa)
Uudet paikkaluvut yksiköittäin toimintakaudelle 2022-2023,1.8.2022 alk.
1.Päiväkoti Satakieli 47 paikkaa, yksi yli 3-vuotiaiden 21-paikkainen ryhmä ja yksi alle 3- vuotiaiden 12 - paikkainen ryhmä. Lisäksi vuorohoitoryhmä, 14 -paikkainen, jossa 1-6-vuotiaita vuorohoitolapsia.( ei muutosta edell.toimintakauteen)
2.Päiväkoti Laulujoutsen 42 paikkaa, joista kaksivuotiseen esiopetuskokeiluun osallistuvia esioppilaita yhteensä 17 esioppilasta( 5 -vuotiaat). Kuusivuotiaiden esiopetuksessa 23 esioppilasta.(Muutos -1paikka)
3.Päiväkoti Kuperkeikka. Neulatie 1 ja Neulatie 2, yhteensä 18 paikkaa,
1-4 vuotiaita lapsia.(ei muutosta)
4.Saaren esiopetuksen, Saaren koulun tilojen yhteydessä 16 paikkaa, joista kuusivuotiaita esioppilaita 10 ja viisi vuotiaiden esiopetuskokeilussa 6 esioppilasta(Muutos ,kokeiluesiopetuksen oppilaat - 6 lasta-siirtyvät saaren koulun esiopetuksen tiloihin)
Taloussuunnitelman 2023 yhteydessä tarkistetaan varhaiskasvatuksen henkilöstösuunnitelma sekä tarkennetaan käyttöastetavoitetta.
Esittelijä: Sivistysjohtaja Toivonen Timo
Päätösehdotus Paikkaluvut hyväksytään ehdotuksen mukaisesti
Päätös Päätösehdotuksen mukaisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |