RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 07.11.2022/Pykälä 22
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanvaltuuston muut mahdollisesti esille tulevat asiat
Kvalt 07.11.2022 § 22
Jos asia on kiireellinen, valtuusto voi kuntalain 95 §:n mukaan päättää ottaa asian käsiteltäväkseen, vaikka sitä ei ole mainittu kokouskutsussa. Jos asiaa ei ole valmisteltu, päätös asian ottamisesta käsiteltäväksi on tehtävä yksimielisesti.
Päätös Päätettäviä asioita ei ollut.
Valtuustoaloitteet:
- Kokoomuksen valtuustoryhmä / Petri Putkinen: Liukuesteiden hankkiminen kenkiin
- Parikkala-ryhmän, Kristillisdemokraattien ja Vihreiden valtuustoryhmät / Sari Jäppinen: Työsuhdepolkupyörät
- Keskustan valtuustoryhmä / Juho Anttonen: Kunnan työntekijöiden ja viranhaltijoiden tehtäväkuvausten päivittäminen
- Timo Neuvonen: 7.3.2022 tehdyn valtuustoaloitteen uudistaminen
Puheenvuorot käyttivät valtuutetut Matti Laukkanen ja Lassi Valkeapää.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |