RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 21.10.2022/Pykälä 26
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
TA teksti tarkastuslautakunta |
Tarkastuslautakunnan talousarvio 2023 ja taloussuunnitelma 2023-2025
Khall 29.08.2022 § 139
136/02.02.00/2022
Valmistelija:
vt. hallintojohtaja Mirja Tuunanen
puh. 044 781 1251
mirja.tuunanen@parikkala.fi
Kuntalain (410/2015) 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.
Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.
Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa. Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota.
Ottaen huomioon hyvinvointialueiden perustamisen myötä kuntien verotulojen ja valtionosuuksien merkittävän vähenemisen, kuntatalouden tasapainottaminen edellyttää määrätietoisia toimia menojen vähentämiseksi ja tulopohjan kasvattamiseksi. Vuosikatteen vahvistaminen on erityisen tärkeää investointien nostaessa suunnitelman mukaisia poistoja suunnittelukauden aikana.
Parikkalan kuntastrategia on pohjana tulevalle suunnittelukaudelle.
Esittelijä: Kunnanjohtaja Huuskonen Vesa
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy talousarvion 2023 ja taloussuunnitelman 2023 - 2025 laadintaohjeet liitteen mukaisesti.
Päätös Hyväksyttiin.
Tarkltk 21.10.2022 § 26
136/02.02.00/2022
Valmistelija:
arkistosihteeri Eija Loikkanen
puh. 040 503 0773
eija.loikkanen@parikkala.fi
Kunnanhallitus on antanut hallintokunnille ohjeet taloussuunnitelman laatimista varten.
Lautakunnalle esitellään kokouksessa tarkastuslautakunnan tulosalueen talousarvio vuodelle 2023 ja taloussuunnitelma vuosille 2023 - 2025.
Esittelijä: Puheenjohtaja
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta hyväksyy laaditun ehdotuksen tarkastustoimen talousarvioksi vuodelle 2023 ja taloussuunnitelmaksi vuosille 2023 - 2025 ja esittää ne edelleen kunnanhallituksen hyväksyttäväksi
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |