Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 27.04.2023/Pykälä 43


Työohjelma 2023 päivitys 18.4.2023

 

 

Investointihankkeiden toteuttamissuunnitelman 2023 (työohjelma) päivittäminen

 

Teknltk 12.01.2023 § 4 

 

 

Valmistelija:

tekninen johtaja Janne Tanskanen

puh. 050 571 4436

janne.tanskanen@parikkala.fi

 

Kunnanvaltuusto on 12.12.2022 § 26 hyväksynyt talousarvion vuodelle 2023 ja taloussuunnitelman vuosille 2024-2025. Tekninen toimi on laatinut talousarvion pohjalta työ- ja investointiohjelman.

 

Investointihankkeiden valmistelu tulee käynnistää riittävän ajoissa, jotta esim. tarvittavat rahoitusjärjestelyt ehditään hoitaa ennen toteuttamis-ajankohtaa.

 

Parikkalan kunnan hallintosäännön 30 §:n mukaan tekninen lautakunta päättää vuosittaisesta työohjelmasta.

 

Työohjelmaa tarkennetaan ja täydennetään tarvittaessa.

 

Esittelijä: Tekninen johtaja Tanskanen Janne

 

Päätösehdotus Lautakunta päättää hyväksyä vuoden 2023 investointihankkeiden toteuttamissuunnitelman (työohjelman).

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 

Teknltk 27.04.2023 § 43  

136/02.02.00/2022  

 

Valmistelija:

tekninen johtaja Janne Tanskanen

puh. 050 571 4436

janne.tanskanen@parikkala.fi

 

Investointihankkeiden toteuttamissuunnitelmaa on tarkasteltu huomioiden eri kohteiden tämänhetkinen suunnittelu-/valmistelutilanne. Meneillään olevien suurien rakennushankkeiden vuoksi muiden hankkeiden valmistelua ja toteutusta joudutaan asettamaan tärkeysjärjestykseen ja työohjelman aikataulusta miettimään uudelleen.

 

Myös hankkeista saadut tarjoukset ovat ylittäneet valtuuston vahvistamat määrärahat ja näiden hankkeiden toteutusta joudutaan harkitsemaan uudelleen mm. jätevedenpuhdistamon huolto- ja varastorakennus.

 

 

Esittelijä: Tekninen johtaja Tanskanen Janne

 

Päätösehdotus Lautakunta merkitsee tiedoksi investointihankkeiden toteuttamis-suunnitelman päivityksen.  

 

Päätös Hyväksyttiin.