Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 24.04.2023/Pykälä 6



 

 

Yhteenveto vuoden 2022 valtuustoaloitteista

 

Khall 17.04.2023 § 79 

 

 

Valmistelija:

hallintojohtaja Mirja Tuunanen

puh. 044 781 1251

mirja.tuunanen@parikkala.fi

 

Hallintosäännön 155 §:n mukaan kunnanhallituksen on vuosittain huhtikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo sen toimivaltaan kuuluvista aloitteista ja niiden perusteella suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla päättää, mitkä aloitteista on loppuun käsitelty.

 

Vuoden 2022 aikana on tehty kahdeksan valtuustoaloitetta:

 

Nro

Aloitteen tekijä

Aloitteen nimi

Jätetty

1.

KD ja Vihreät valtuustoryhmät

Valtuustoaloite musiikkiopiston toiminnan puolesta

7.3.2022

2.

KESK valtuustoryhmä
Timo Neuvonen

Ukrainalaispakolaisten vastaanottaminen Parikkalaan

7.3.2022

3.

SDP valtuustoryhmä

Valtuustoaloite Saaren Rantamajan uimapaikan kunnostamisesta

20.6.2022

4.

KOK valtuustoryhmä

Valtuustoaloite: Hankinta- ja kilpailuttamisosaamisen lisääminen päätöksenteossa

20.6.2022

5.

Parikkala-ryhmä, KD ja Vihreät valtuustoryhmät

Valtuustoaloite työsuhdepolkupyöristä

7.11.2022

6.

KOK valtuustoryhmä

Valtuustoaloite - liukuesteiden hankkiminen kenkiin

7.11.2022

7.

KESK valtuustoryhmä

Valtuustoaloite: Kunnan työntekijöiden ja viranhaltijoiden tehtäväkuvausten päivittäminen

7.11.2022

8.

SDP valtuustoryhmä

Valtuustoaloite Arjen olohuone -toiminnan käynnistämisestä Saaren palvelutalon tiloissa

12.12.2022

 

Aloitteista 1, 6 ja 7 on valtuustossa todettu loppuun käsitellyiksi.

 

Aloitteista 3 ja 8 on käsitelty loppuun lautakunnissa ja aloite 5 henkilöstöjaostossa, mutta niitä valtuusto ei vielä ole todennut loppuun käsitellyiksi.

 

Aloitteet 2 ja 4 ovat vielä kesken.

 

Liitteenä on tarkempi selvitys aloitteiden käsittelystä.

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että valtuusto merkitsee vuonna 2022 jätettyjen aloitteiden johdosta tehdyt toimenpiteet tiedoksi ja toteaa myös aloitteet 3, 5 ja 8 loppuun käsitellyiksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kvalt 24.04.2023 § 6  

55/00.01.02/2022  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että valtuusto merkitsee vuonna 2022 jätettyjen aloitteiden johdosta tehdyt toimenpiteet tiedoksi ja toteaa myös aloitteet 3, 5 ja 8 loppuun käsitellyiksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.