Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennuslautakunta
Pöytäkirja 16.05.2023/Pykälä 9



 

 

Vakituisen asumisen mahdollisuus - Pienten vesistöjen rantayleiskaava - Selvityspyyntö

 

Rakltk 16.05.2023 § 9  

80/10.00.02/2023  

 

Valmistelija:

vt. rakennustarkastaja Heikki Määttänen

puh. 050 410 9665

heikki.maattanen@parikkala.fi

 

Kaksi kiinteistön omistajaa on jättänyt rakennuslautakunnalle selvityspyynnön heidän mahdollisuudestaan muuttaa vapaa-ajan rakennuspaikka vakinaisen asumisen mahdollistavaksi. Selvityspyynnön jättäneet kiinteistöt sijaitsevat Tyrjänjärven Lammassaaressa.

Toiselle kiinteistöistä on Parikkalan kunnan rakennuslautakunta myöntänyt vuonna 2013 poikkeusluvan vakinaista asumista varten. Poikkeuslupa-päätöksestä on ELY-keskus valittanut ja poikkeuslupa on kumottu korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Yleisenä perusteena valitukselle ja kumoamispäätökselle on ollut, että asia tulee ratkaista kaavoitusmenet-telyn kautta.

 

Yleinen oikeuskäytäntö on muuttunut kyseisen lupaprosessin jälkeen, mutta lainsäädäntöön ei ole tullut olennaisia asiaan vaikuttavia muutoksia. Rakennustarkastaja on pyytänyt ELY-keskuksen edustajalta oikeudellista näkemystä asiasta.

 

ELY-keskuksen asiantuntijan kannanotto liitteenä.

 

Yhteenvetona voi todeta, että käyttötarkoituksen muutoksissa tulee edelleen edetä pääasiassa kaavoitusmenettelyn kautta. Kummankaan kiinteistön kohdalla ei rakennuslautakunnalla ole laillista mahdollisuutta edetä poikkeamislupa-asiassa.

 

Maankäyttö- ja rakennuslaki on muuttumassa vuoden 2025 alusta Rakentamislaiksi. Tämän lakimuutoksen vaikutuksesta tämän kaltaisiin käyttötarkoituksen muutostilanteisiin ei ole vielä selvyyttä.

Kunnan yleinen tahtotila on koko ajan ollut käyttötarkoituksen muutoksia puoltava. Joskin Simpelejärven yleiskaavan tuoreessa ajantasaistamises-sakin päätösmahdollisuus asuinkäytön suoraan luvitukseen jäi varsin pitäytyväksi ja keskustan lähialuetta ja valtaväylän suuntaa tukevaksi. Asiaan joudutaan varmasti vielä palaamaan lähivuosina, kun Rakentamislain vaikutukset selkenevät.

 

Esittelijä: Rakennustarkastaja Haapsaari Ari

 

Päätösehdotus Rakennuslautakunta toteaa, että esilläoleva taustatilanne huomioiden, kahden vapaa-ajankiinteistön selvityspyyntöön käyttötarkoituksen muutoksiin asuinkiinteistöksi ei ole mahdollista suhtautua myönteisesti. 

Yleisesti rakennuslautakunta pitää monipuolisen kuntarakenteen tukemiseksi kyseisiä käyttötarkoituksen muutoksia ongelmattomina ja kannatettavina. Rakennuslautakunta esittää kunnanhallitukselle vapaa-ajanasuntojen käyttötarkoituksen muutosasian ottamista painokkaana tavoitteena kaavoitusohjelmaan. 

ELY-keskuksen kannanotto ja lautakunnan arviointi asiasta annetaan selvityspyynnön tehneille kiinteistöille tiedoksi.

 

Päätös Lautakunta hyväksyi ehdotuksen.