Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 15.05.2023/Pykälä 7


 

 

Paikallisneuvottelu maatalouslomittajien koulutuspäivien ruokailutaukojen lukemisesta työaikaan

 

Khjaost 15.05.2023 § 7  

75/01.02.01/2023  

 

Valmistelija:

henkilöstösihteeri Anne Jänönen

puh. 040 161 5770

anne.janonen@parikkala.fi

 

Maatalouslomittajat ry esitti Parikkalan kunnalle 9.3.2023 päivätyn paikallisneuvottelupyynnön, jossa he vaativat Parikkalan kuntaa maksamaan takautuvasti palveluksessaan olleille maatalouslomittajille koulutuspäivien ruokailutauoista saamatta jääneet ansiot 5 vuoden ajalta allekirjoituspäivästä taaksepäin. Neuvottelupyynnössä vaatimusta perusteltiin työtuomioistuimen 17.3.2022 antamalla päätöksellä TT 2022:18.

 

Maatalouslomittajat ovat erityinen työntekijäryhmä, jonka työaikaa koskevat erityismääräykset ovat omassa KVTES:n liitteessä nro 13. Kyseisen liitteen 10 §:n mukaan lomittajille tulee varata tilaisuus ruokailuun työn lomassa. Em. pykälän soveltamisohjeen mukaan lomittajilla ei ole varsinaista työaikaan kuulumatonta ruokailutaukoa.

 

Työtuomioistuin on päätöksessään TT 2022:18 katsonut KVTES:n liitteen 13 määräysten sanamuodon tarkoittavan, että lomittajilla ei ole varsinaista työaikaan kuulumatonta ruokailutaukoa riippumatta siitä, tekevätkö he tiettynä päivänä lomitustyötä vai osallistuvatko he koulutukseen. Työtuomioistuin toteaa, että merkitystä ei ole sillä ovatko lomittajat olleet vapaita poistumaan koulutuspaikalta ruokailutauon aikana.

 

Todetaan, että maatalouslomitushenkilöstö siirtyi liikkeenluovutusperiaatteen mukaisesti Parikkalan kunnalta Mikkelin kaupungille 1.1.2022 alkaen, joten työntekijärjestön esittämä vaatimus palkkasaatavista koskee ajanjaksoa 9.3.2018 - 31.12.2022.

 

Neuvottelupyynnön vaatimus on perusteltua. Henkilöstösihteeri selvitti yhdessä Mikkelin kaupungin kanssa maatalouslomittajien koulutus- sekä myös muiden vastaavien päivien ruokailutaukojen työaikakirjaukset em. ajanjaksolta. Suurin osa ruokailutauoista oli kirjattu työtuomioistuimen päätöksen mukaisesti työajaksi. Osa oli kuitenkin käsitelty eri tavoin ja palkkasaatavat niiltä osin tulee maksaa työntekijöille. Korvaus on tapauksesta riippuen joko lisätyötä tai 50 %:n ylityötä.

 

Kunnanjohtaja ja henkilöstösihteeri henkilöstöjaoston nimeäminä neuvottelijoina kävivät asiasta paikaillisneuvottelun työntekijäjärjestön kanssa 28.4.2023. Työntekijäjärjestön edustaja hyväksyi työnantajan paikallisneuvottelussa antaman ratkaisuehdotuksen ja neuvottelu todettiin päättyneeksi yksimielisenä.

 

Työnantajan ehdotus/neuvottelun tulos:

"Maatalouslomittajille maksetaan koulutus- ja muiden vastaavien päivien työajaksi kirjaamattomien ruokailutaukojen palkkasaatavat ajalta 9.3.2018 - 31.12.2022 pöytäkirjan liitteenä olevan luettelon mukaisesti. Korvauksia tulee maksettavaksi 39 henkilölle ja korvattavat tunnit vaihtelevat 0,5 tunnista 1,5 tuntiin / henkilö. Parikkalan kunta sopii maksukäytännöstä Mikkelin kaupungin kanssa."

 

Tiedoksi: paikallisneuvottelupöytäkirja 28.4.2023

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi

 

Päätösehdotus Henkilöstöjaosto hyväksyy paikallisneuvottelun tuloksen.

 

Päätös Hyväksyttiin.