Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 16.10.2023/Pykälä 27


# Parikkalan kuntastrategia 2023-2030, kv 16.10.2023

 

 

Parikkalan kuntastrategia 2023-2030

 

Khall 11.01.2022 § 14 

 

 

Valmistelija:

Kunnanjohtaja Vesa Huuskonen

vesa.huuskonen@parikkala.fi

 

Kuntalaki 37 § mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päät­tää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista.

 

Kuntastrategiassa tulee ottaa huomioon

 

1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen;

2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen;

3) kunnan tehtäviä koskevissa laeissa säädetyt palvelutavoitteet;

4) omistajapolitiikka;

5) henkilöstöpolitiikka;

6) kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet;

7) elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittäminen.

 

Kuntastrategian tulee perustua arvioon kunnan nykytilanteesta sekä tu­le­vis­ta toimintaympäristön muutoksista ja niiden vaikutuksista kunnan teh­­vien toteuttamiseen. Kuntastrategiassa tulee määritellä myös sen to­teu­tu­mi­sen arviointi ja seuranta.

 

Parikkalan kunnan kuntastrategia on hyväksytty kunnanvaltuustossa kesällä 2018. Perusteet laadintaan ovat niin merkittävästi muuttuneet, että valmisteltava strategia ei voi olla pelkkä päivitys edelliseen, vaan työn on perustuttava toimintaympäristöön nyt ja sen todennäköiseen kehittymiseen vuoteen 2030 mennessä.

 

Tavanomaisia kuntastrategiassa käsiteltäviä kokonaisuuksia ovat

 

-          johdanto kuntastrategiaan

-          kunnan arvot ja visio

-          arvio Parikkalan kunnan nykytilasta

-          arvio toimintaympäristön muutoksista ja vaikutuksista

-          strategiset tavoitteet

-          kuntastrategian vaikutusten arviointi

-          strategian toimeenpano ja toteutumisen arviointi.

 

Jäsentelyä voidaan tarkentaa työn edetessä. Talousarviossa ja -suunnitelmassa lähdetään siitä, että kuntastrategian liitteeksi laaditaan talouden tasapainottamisohjelma.

 

Aikataulu valmistelussa voisi olla pääpiirteissään seuraava:

 

1.

Kunnanvaltuusto käsittelee ja hyväksyy kuntastrategian 2022-2025 ja talouden tasapainottamisohjelman ke­­kuus­sa

2.

Kunnanhallitus valmistelee strategiaa huhtikuussa kahdessa eri työ­pa­jas­sa

3.

Lautakunnat valmistelevat esitykset tehtäviinsä liittyvistä ko­ko­nai­suuk­sis­ta maaliskuun puoleen väliin mennessä

4.

Kuntalaiselle ja yrityksille suunnattu kysely toteutetaan hel­mi-maa­li­kuus­sa

5.

Strategiaan liittyvä keskustelu käynnistyy valtuustoseminaarilla hel­mi­kuun aikana

 

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Huuskonen Vesa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus keskustelee strategiatyön lähtökohdista, työhön käytettävistä resursseista ja aikatauluista. Kuntatalouden tasapainottamisohjelman laadinta kytketään strategian valmisteluun.

Kunnanhallitus nimeää valmistelevaan työryhmään puheenjohtajiston. Viranhaltijoista työryhmään nimetään kunnanjohtaja ja hallintojohtaja. Yksityiskohtaisempi työsuunnitelma käsitellään kunnanhallituksessa 24.1.2022.

 

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Khall 24.01.2022 § 21 

 

 

Valmistelija:

Kunnanjohtaja Vesa Huuskonen

vesa.huuskonen@parikkala.fi

 

Valmisteleva työryhmä kokoontui kunnanhallituksen puheenjohtajan johdolla 18.1.2022. Esityslista ja muistio liitteenä. Samassa yhteydessä perehdyttiin Priole-ohjelmistoon (esite liitteenä), jota useat vastaavat kunnat ovat käyttäneet joko kokonaisudessaan tai moduleina hyväksi kuntastrategian valmistelussa.

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Huuskonen Vesa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus keskustelee mahdollisuudesta käyttää Priole-ohjelmaa valtuustoseminaarissa tulevaisuuskatsauksen laadinnassa ja päättää ohjelman hankinnasta.

Työskentely jatkuu laaditun suunnitelman mukaisesti 28.1. klo 13.

 

Päätös Hyväksyttiin.

Lisäksi kunnanhallitus päätti kutsua strategiatyöryhmään myös Kokoomuksen, SDP:n ja KD:n edustajat.

 

 

Khall 21.02.2022 § 32 

 

 

Valmistelija:

kunnanjohtaja Vesa Huuskonen

puh. 044 781 1250

vesa.huuskonen@parikkala.fi

 

Parikkalan kunnan talouden tasapainottamisohjelman laadintaan keskittynyt työryhmä kokoontui 28.1., 4.2., 11.2. ja 16.2. käsitellen kokouksissa

-          Parikkalan kunnan taloudellista tilaa

-          yhteenvetoa kunnan kehityksestä vuoteen 2030 mennessä

-          omaisuuden hallintaa

-          palvelujen kehittämistä ja

-          kuntien välisen yhteistyön tiivistämistä.

 

Työryhmässä päästiin ohjelmasta yhteiseen näkemykseen. Asian valmistelua jatketaan sekä valtuustoryhmissä että henkilöstön kanssa siten, että talouden tasapainottamisohjelman luonnosta käsitellään ja sitä mahdollisesti tarkennetaan kunnanhallituksen kokouksessa 21.2., jonka jälkeen se käsitellään lautakunnissa ja vanhus- ja vammaisneuvostossa sekä nuorten toimikunnassa. Ohjelman sisällöstä järjestetään huhtikuussa kuntalaisille kysely.

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Huuskonen Vesa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus käsittelee työryhmän ehdotuksen Parikkalan kunnan talouden tasapainottamisohjelmaksi.

Ohjelmasta pyydetään lautakuntien lausunnot ja se käsitellään vaikuttamiselimissä sekä työpaikkakokouksissa 18.3. mennessä. Kunnanhallitus jatkaa ohjelman valmistelua saadun palautteen pohjalta 28.3. Kuntalaisille suunnattu kysely toteutetaan huhtikuun 2022 aikana.

Ohjelma tarkentuu kevään aikana. Ohjelma käsitellään kunnanvaltuustossa kuntastrategian yhteydessä kesäkuussa 2022.

 

Päätös Hyväksyttiin työryhmän esitykseen tehdyin muutoksin.

Merkintä 1: Sami Sinkkonen poistui esteellisenä (yhteisöjäävi) kokouksesta kunnan omaisuuteen liittyvien asioiden käsittelyn ajaksi klo 15.13 - 16.50.

Merkintä 2: Antti Paajanen poistui kokouksesta tämän asian alkaessa klo 15.13.

Merkintä 3: Sami Sinkkosen henkilökohtainen varajäsen Minna Kettunen oli paikalla kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan klo 15.13 - 16.50.

Merkintä 4: Puheenjohtajana Sami Sinkkosen poissaolon ajan toimi Jouni Kiviaho.

Merkintä 5: Kokouksessa pidettiin tauko klo 16.10 - 16.15.

Merkintä 6: Inka Pylvänäinen ja Maija Valkeapää poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 16.50.

 

 

Khall 04.05.2022 § 78 

 

 

Valmistelija:

Kunnanjohtaja Vesa Huuskonen

vesa.huuskonen@parikkala.fi

 

12.4. järjestettiin Priole Oy:n johdolla työpaja, johon osallistui valtuutettujen lisäksi kunnan johtoryhmä ja yrittäjäyhdistysten edustajat. Parikkalan kunnan skenaariot on koottu liitteenä olevaan loppuraporttiin.

 

Kokouksessa käydään keskustelu kuntastrategiaan liittyvän valmistelutyön jatkamisesta touko-kesäkuussa.

 

 

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Huuskonen Vesa

 

Päätösehdotus Kunnanjohtaja tekee päätösehdotuksen kokouksessa käytävän keskustelun jälkeen.

 

Päätös Kunnanjohtajan päätösehdotus kokouksessa: kuntastrategian valmistelua jatketaan tukeutumalla Priolen palveluihin siten, että strategian luonnosta käsitellään valtuustoseminaarissa elokuussa.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Khall 15.08.2022 § 130 

 

 

Valmistelija:

Kunnanjohtaja Vesa Huuskonen

vesa.huuskonen@parikkala.fi

 

31.5.2022 järjestettiin Priole Oy:n toimesta strategiatyöpaja, johon osallistuivat kunnanvaltuutetut ja johtoryhmän jäsenet. Puheenjohtajisto, kunnanhallitus ja johtoryhmä jatkoivat työskentelyä työpajassa 13.6.2022.

 

Touko-kesäkuussa järjestetyn kuntalaiskyselyn tulokset saatettiin työpajoissa kertyneen aineiston lisäksi Priole Oy:lle, joka valmisteli kuntastrategiasta luonnoksen kunnanhallituksen tarkasteltavaksi 30.6.2022. Tähän luonnokseen (liitteenä) on otettu huomioon puheenjohtajistolta ja kunnanhallituksen jäseniltä saadut kommentit.

 

Talousarvio 2022 ja taloussuunnitelma 2022-2024 mukaisesti on kuntastrategian liitteenä talouden tasapainottamisohjelma, joka on käsitelty kunnanhallituksessa aiemmin keväällä ja jota on alustavasti käsitelty myös Rautjärven kunnan kanssa 5.5.2022 pidetyssä tapaamisessa.

 

Kuntastrategiaa on valmistelu valtuustotasolla kahdessa eri työpajassa, eikä välttämättä enää ole tarvetta erilliselle tätä aineistoa käsittelevälle valtuustoseminaarille, vaan kunnanhallitus voi tehdä esityksen sekä kuntastrategiasta että talouden tasapainottamisohjelmasta kokouksessa käytävän keskustelun jälkeen.

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Huuskonen Vesa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus käsittelee sekä kuntastrategian luonnoksen että taloudentasapainottamisohjelman. Kunnanhallitus tekee niihin tarvittavat muutokset ja esittää kunnanvaltuustolle niiden hyväksymistä.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti jatkaa strategialuonnoksen valmistelua ja käsitellä sitä 22.8.2022 pidettävässä valtuustoseminaarissa. Talouden tasapainottamis- ja sopeuttamistoimia käsitellään talousarvion 2023 valmistelun yhteydessä.

 

 

Khall 29.08.2022 § 138 

 

 

Valmistelija:

Kunnanjohtaja Vesa Huuskonen

vesa.huuskonen@parikkala.fi

 

Kuntastrategiaa käsiteltiin 22.8.2022 valtuustoseminaarissa, jonka pohjalta valmistelutyötä on jatkettu. Esityslistan liitteenä on 24.8.2022 päivätty luonnos kuntastrategista, jonka johdalta kokouksessa käydään jatkovalmistelua ohjaava keskustelu.

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Huuskonen Vesa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus käy luonnoksesta jatkovalmistelua ohjaavan keskustelun. Strategian luonnoksesta pyydetään lausunnot lautakunnista.

Kuntastrategiaa käsitellään kunnallisissa vaikuttamiselimissä, valtuustoryhmissä ja työpaikkakokouksissa siten, että kunnanjohtajalla on aineisto käytettävissä 20.9. klo 12 mennessä.

Lausuntojen ja muun palautteen pohjalta tarkennettu kuntastrategia käsitellään kunnanhallituksessa 26.9. Tavoitteena on päättää kuntastrategiasta kunnanvaltuustossa marraskuun alussa.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Khall 26.09.2022 § 162 

 

 

Valmistelija:

Kunnanjohtaja Vesa Huuskonen

vesa.huuskonen@parikkala.fi

 

29.8. kokouksen jälkeen saapuneet lausunnot ovat liitteenä. Kokouksessa käsitellään saapuneet lausunnot, mahdolliset palautteet valtuustoryhmiltä ja henkilöstöltä.

 

 Kunnanhallituksen käsiteltyä liitteenä olevan kuntastrategian luonnoksen, sitä täydennetään kunnanhallituksen toimesta ennen kunnanvaltuustolle tehtävää esitystä arviolla Parikkalan kunnan nykytilasta ja toimintaympäristön muutoksista sekä strategian toimeenpanoon ja seurantaan liittyvällä ohjauksella.

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Huuskonen Vesa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus käy valmistelua ohjaavan keskustelun kokonaisuuden käsittelemiseksi seuraavassa kunnanhallituksen kokouksessa.

 

Päätös Hyväksyttiin.

Merkintä: Antti Paajanen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 14.50 ja Olavi Laukkanen klo 14.57.

 

 

Khall 04.09.2023 § 169 

 

 

Valmistelija:

kunnanjohtaja Mervi Pääkkö

puh. 044 781 1250

mervi.paakko@parikkala.fi

 

Vuonna 2022 aloitettua kuntastrategian päivitystä on jatkettu keväällä 2023 yhdessä valtuustoryhmien puheenjohtajien kanssa. Ennen käsittelyä kuntastrategian päivittämisestä on pidetty valtuustoseminaari. Kuntastrategialuonnosta on käsitelty myös johtoryhmässä ja esihenkilötyöryhmässä.

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää pyytää lautakunnilta ja muilta sidosryhmiltä lausunnot kuntastrategialuonnokseen. Lausunnot on toimitettava kunnanjohtajalle 29.9.2023 mennessä.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Khall 09.10.2023 § 188 

 

 

Valmistelija:

kunnanjohtaja Mervi Pääkkö

puh. 044 781 1250

mervi.paakko@parikkala.fi

 

Vuonna 2022 aloitettua kuntastrategian päivitystä on jatkettu keväällä 2023 yhdessä valtuustoryhmien puheenjohtajien kanssa. Ennen käsittelyä kuntastrategian päivittämisestä on pidetty valtuustoseminaari. Kuntastrategialuonnosta on käsitelty myös johtoryhmässä, esihenkilötyöryhmässä ja kunnanviraston henkilöstökoulutuksessa arvojen osalta. Lautakunnilta ja sidosryhmiltä on saatu lausunnot strategialuonnokseen.

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää merkitä saadut lausunnot tiedokseen ja esittää kunnanvaltuustolle kuntastrategian hyväksymistä ja se tulee voimaan 1.11.2023.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kvalt 16.10.2023 § 27  

257/02.00/2021  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy kuntastrategian oheisen liitteen mukaisesti ja strategia tulee voimaan 1.11.2023.

 

Päätös Hyväksyttiin.

Merkintä 1: Aluksi puheenvuoron käytti kunnanjohtaja Mervi Pääkkö.

Merkintä 2: Puheenvuorot käyttivät valtuutetut Sami V. A. Sinkkonen, Jouni Kiviaho, Juho Anttonen ja Eero Nykänen, varavaltuutettu Jorma Karjalainen sekä kunnanvaltuuston puheenjohtaja Maija Valkeapää.