Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 13.11.2023/Pykälä 37


 

 

Kunnanjohtajan kehityskeskustelu

 

Khall 06.11.2023 § 217 

 

 

Valmistelija:

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Sami Sinkkonen

 

Kunnanhallitus on käynyt kunnanjohtajan kanssa ensimmäisen kehityskeskustelun 26.10.2023.

 

Kunnanjohtajan johtajasopimuksessa (hyväksytty kh 20.2.2023, 34 §) on kirjaus, että kunnanjohtajan työn painopisteet määritellään valtuustokausittain ja tavoitteet vuosittain. Tavoitteiden toteutumista seurataan ja arvioidaan vuosittain käytävän tavoite- ja kehityskeskustelun yhteydessä. Kehityskeskusteluun osallistuivat kunnanhallituksen jäsenet ja keskustelusta laaditaan luottamuksellinen muistio.

 

Kunnanjohtaja on aloittanut virassa 27.2.2023 ja kunnanhallituksen puheenjohtajan kanssa on määritelty työn tavoitteet ensimmäiselle jaksolle. Tavoitteet ovat olleet seuraavat:

 

  1. Perehtyminen Parikkalan kuntaan ja tärkeimpien sidosryhmien toimintaan, yhteistyön käynnistäminen luottamushenkilöiden, henkilöstön ja muiden toimijoiden kanssa
  2. Vuonna 2022 aloitetun kuntastrategian päivityksen loppuun saattaminen ja valtuuston hyväksyttäväksi viimeistään syksyllä
  3. Talousarvion 2023 toteuttaminen
  4. Talousarvion ja -suunnitelman laadintaohjeet, investointitarpeiden määrittäminen, talousarvion tasapainottaminen
  5. Parikkalan kunnan edunvalvonta
  6. Parikkalan kunnan näkyvyyden lisääminen

 

Kunnanhallitus totesi yhteenvetona, että kunnanjohtaja on suoriutunut ensimmäisen jakson aikana kiitettävällä arvosanalla työstään, vaikka työn aloitus ei osunutkaan helpoimpaan ajankohtaan.

 

Nyt käydyssä kehityskeskustelussa on kunnanjohtajalle asetettu vuodelle

2024 seuraavat tavoitteet ohjaamaan tämän työtä:

 

Kuntastrategian noudattaminen

Elinvoiman säilyttäminen ja talouden kunnossapito

  1. Talouden tasapainottaminen
  2. Henkilöstötyytyväisyyden / -hyvinvoinnin lisääminen, työhyvinvointikysely / henkilöstökysely mittarina / henkilöstön työtyytyväisyyskysely
  3. Yhteydenpito yrittäjien kanssa - elinvoimaseminaari syksyllä -24
  4. Suhteiden ylläpito mediaan / paikallislehden kanssa hyvä yhteistyö
  5. Maakunnallinen yhteistyö

 

Esittelijä: Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee käydyn kehityskeskustelun tiedokseen ja esittää vuodelle 2024 asetetut tavoitteet kunnanvaltuustolle tiedoksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

Merkintä: Kunnanjohtaja Mervi Pääkkö oli poissa esteellisenä (asianosainen) tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan klo 15.09-15.18.

 

 

Kvalt 13.11.2023 § 37  

133/01.01.03/2023  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se merkitsee kunnanjohtajalle vuodelle 2024 asetetut tavoitteet tiedoksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

Merkintä: puheenvuoron käytti kunnanhallituksen puheenjohtaja Sami V.A. Sinkkonen.