Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 24.11.2023/Pykälä 22


 

 

Kertapalkkion maksaminen kunnan toimielinten kokouksiin osallistuvalle henkilöstölle

 

Khjaost 24.11.2023 § 22  

144/01.00.00/2023  

 

Valmistelija:

henkilöstösihteeri Anne Jänönen

puh. 040 161 5770

anne.janonen@parikkala.fi

 

Parikkalan kunnassa määräykset kertapalkkion maksamisesta viranhaltijan/työntekijän osallistuessa kunnan toimielimen kokoukseen sisältyvät hallintosääntöön (19.8.2021, 174 §). Määräykset eivät tällä hetkellä ole täysin kunnallisten virka- ja työehtosopimusten mukaisia ja ne on syytä päivittää.

 

Työnantaja voi harkintansa mukaan maksaa KVTES:n III luvun 21 §:n mukaiselle, johtavassa asemassa olevalle viranhaltijalle/työntekijälle  kertapalkkion hänen osallistuessaan toimivaltaisen viranomaisen määräyksestä kunnan toimielimen kokoukseen. KVTES:n III luvun 21 §:n mukaisessa johtavassa asemassa olevat on rajattu työaikakorvausten ulkopuolelle, joten kertapalkkion maksamista heille voidaan pitää perusteltuna. Muun henkilöstön osalta mahdollinen säännöllisen työajan ylitys tulee korvata työaikakorvauksilla, ei kertapalkkiolla. Pääsääntöisesti toimielimen kokoukseen tulisi pyrkiä osallistumaan työntekijän/viranhaltijan säännöllisenä työaikana. Jos kokouksessa on oltava ilta-aikaan, säännöllinen työaika kannattaa suunnitella alkamaan tavanomaista myöhemmin, jotta työpäivä ei tule kohtuuttoman pitkäksi ja säännöllistä työaikaa ei tarvitse ylittää.

 

Toimielimen kokoukseen osallistuminen on työntekijän/viranhaltijan työaikaa silloin, kun työntekijä/viranhaltija on suorittamassa kokouksessa työtehtäviään. Kokoukseen osallistuminen on työntekijän/viranhaltijan työaikaa myös tilanteessa, jossa hänelle maksetaan toimielimen kokoukseen osallistumisesta kertapalkkio.

 

Kertapalkkion maksamisen perusteet on tarkoituksenmukaista selvittää yhteisesti henkilöstön kanssa. Kertapalkkion luonteen vuoksi asiasta ei kuitenkaan käydä virallisia paikallisneuvotteluja viranhaltija- ja työntekijäjärjestöjen kanssa. Asiaa on käsitelty yhteistyötoimikunnassa 24.11.2023 ja käsittelyn tulos saatetaan kokouksessa tiedoksi henkilöstöjaostolle.

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi

 

Päätösehdotus Henkilöstöjaosto päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle muutettavaksi 1.1.2024 alkaen hallintosäännön 174 § muotoon:

174 § Viranhaltijalle ja työntekijälle suoritettava kertapalkkio

Viranhaltijalle tai työntekijälle, joka on määritelty johtavassa asemassa olevaksi suoritetaan hallintosäännön 160 §:n mukainen kertapalkkio kokouksista, joissa hän on toimivaltaisen viranomaisen määräyksen nojalla muulloin kuin säännöllisenä työaikanaan vähintään puoli tuntia tai niin, että kokous alkaa vähintään kaksi tuntia säännöllisen työajan päättymisen jälkeen.

Kertapalkkion suorittamisen edellytyksiä selvitettäessä säännöllistä työaikaa katsotaan olevan arkipäivisin maanantaista perjantaihin klo 8.00 - 16.00 välinen aika ja liukuvassa työajassa klo 7.00 - 18.00 välinen aika.

Kertapalkkioon oikeutetulle henkilölle maksetaan peruspalkkio 50 %:lla korotettuna mikäli hän on läsnä kokouksessa yli kolme (3) tuntia säännöllisen työajan ulkopuolella. Sihteerinä toimiminen korvataan myös 50 %:n peruspalkkion korotuksella.

Kertapalkkiota ei makseta viranhaltijalle/työntekijälle, joka saa kokouksen ajalta lisä-, yli-, ilta-, yö- tai sunnuntaityökorvauksen tai eri palkan tai palkkion kokouksessa suoritettavasta tehtävästä.

 

Päätös Hyväksyttiin.