Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 01.02.2024/Pykälä 2


 

 

Henkilöstökysely syksy 2023

 

Tarkltk 01.02.2024 § 2  

119/01.04.01/2023  

 

Valmistelija:

arkistosihteeri Eija Loikkanen

puh. 040 503 0773

eija.loikkanen@parikkala.fi

 

Kunnanjohtaja laati henkilöstökyselyn työtyytyväisyydestä.

Kysely tehtiin webropolkyselynä syksyllä 2023 ja sen tavoitteena oli selvittää henkilöstön tyytyväisyyden tila ja siihen johtavat syyt. Kyselyä käytettiin talousarviovuodelle 2024 tavoitteita ja toimenpiteitä suunnitellessa. Kysely ei koskenut kansalaisopiston tuntiopettajia.

 

Tarkastuslautakunta kutsuu kunnanjohtaja Mervi Pääkön kertomaan henkilöstökyselyn tuloksista n. klo 10.30 alkaen.

 

Esittelijä: Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanjohtajan esittely henkilöstökyselystä merkitään tiedoksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

Tarkastuslautakunnan jäsen Päivi Tynnilä oli kokouksesta poissa klo 10.30 - 10.40 välisen ajan.