Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 18.03.2024/Pykälä 12


 

 

Maanvuokraus aurinkovoimalaa varten

 

Teknltk 13.03.2023 § 26 

 

 

Valmistelija:

tekninen johtaja Janne Tanskanen

puh. 050 571 4436

janne.tanskanen@parikkala.fi

 

Uusiutuvan energian tuotantoon erikoistunut yhtiö on kartoittanut teollisen mittakaavan aurinkoenergiahankkeen mahdollisuuksia Parikkalan kunnan omistamilla kiinteistöillä Tetrilammen ympäristössä (Tilat 580-404-15-2 ja 580-404-16-0). Alueet ovat pääasiassa peltomaata ja soveltuvat hyvin tämäntyyppiseen rakentamiseen.

 

Alue on Kolmikannan osayleiskaava-aluetta ja kaavamerkintöjä suunnitellulla alueella ovat T, TP ja M. Alue kuuluu myös Parikkalan keskustaajaman asemakaavan vireillä olevan eteläisen osan päivitettävään alueeseen. Hanke on mahdollista huomioida meneillään olevassa kaavaprosessissa. Kaavallinen tilanne mahdollistaa kohtuullisen nopean lupaprosessin hankkeelle. Esilläolevat alueet soveltuvat rakennettavuudeltaan raskaamman teollisen tuotannon tarpeisiin heikosti, mutta esilläolevaa tuotantoa ajatellen rakennettavuus on hyvä.

 

Hankkeen alustavasti arvioitu tuotto kunnalle muodostuu kiinteistöveroista ja maanvuokrasta.

 

Suomessa aurinkopaneelien tuottavuus on hyvä. Vuosittainen tuotanto on samalla tasolla kuin Pohjois-Saksassa. Suomessa kesällä aurinko paistaa pitkään ja alkuvuodesta aurinkopaneeleiden tuottoa kasvattaa viileä ilmasto, sillä kylmä aurinkopaneeli tuottaa lämmintä paneelia tehokkaammin.

 

Parikkalan kunta on ollut edelläkävijänä HINKU -kuntana, joten esillä oleva hanke sopii hyvin myös kunnan imagoon hiilineutraalina kuntana. Kunta liittyy kuntien energiatehokkuussopimukseen vuonna 2023, joka edellyttää toimenpiteitä energian säästämiseksi. Parikkalan kunta haluaa olla edelläkävijä vihreän energian saralla.

 

Maanomistajille aurinkoenergian tuotantoon tarkoitettu maanvuokramalli tarjoaa pitkäaikaisen vuokratuoton. Aurinkoenergiatuottaja vastaa hankkeen suunnittelusta, luvittamisesta ja rakennuttamisesta vuokratulle kiinteistölle ja pysyy hankkeen omistajana aina sen elinkaaren loppuun saakka.

 

Kokonaisuudessaan mahdolliset vuokrattavat alueet muodostavat noin 58 ha:n alan, jolle olisi mahdollista rakentaa n. 40-45 MWp:n teholuokan aurinkovoimala. Tämä vastaa noin 2000 omakotitalon sähkön vuositarvetta. Esillä oleva aurinkoenergian tuottaja tavoittelee vähintään merkattujen alueiden hallintaa, mutta mahdollisuuksien mukaan myös suurempi alue voi tulla kyseeseen, jopa 100 ha:n asti.

Kaapelointi Parikkalan valon Särkisalmen sähköasemalle, noin 8 km päähän. Kaapelointitapa tullaan tarkastelemaan myöhemmin mahdollisuuksien perusteella (ilma, maa, vesistö).

 

Esittelijä: Tekninen johtaja Tanskanen Janne

 

Päätösehdotus Lautakunta päättää, että maa-alueen vuokraamisen valmistelua jatketaan tekemällä tarvittavia lisäselvityksiä.

 

Päätös Keskustelun kuluessa lautakunta päätti, että valmistelua jatketaan huomioiden rakentamiskelpoiset alueet teollisuuden rakentamiskäyttöön.

 

 Merkintä 1: Juho Anttonen oli esteellisenä (yhteisöjäävi) poissa kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan klo 13.27-13.52.

 

 Merkintä 2: Juho Anttosen henkilökohtainen varajäsen Sami Saukkonen oli paikalla kokouksessa tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan klo 13.27-13.52.

 

 Merkintä 3: Puheenjohtajana toimi Eero Nykänen.

 

Teknltk 18.03.2024 § 12  

4/10.00.02/2023  

 

Valmistelija:

tekninen johtaja Mikko Kupiainen

puh. 050 571 4436

mikko.kupiainen@parikkala.fi

 

Parikkalan kunnassa on useampi toimija kartoittanut teollisen mittakaavan aurinkoenergiahankkeen mahdollisuuksia Parikkalan kunnan omistamilla kiinteistöillä Tetrilammen ympäristössä (Tilat 580-404-15-2 ja 580-404-16-0). Alueet ovat pääasiassa pelto- ja metsämaata ja soveltuvat hyvin tämäntyyppiseen rakentamiseen. Aurinkovoimalan rakentamispinta-ala on alustavien suunnitelmien mukaan 45,24 hehtaaria.

 

Teknisen lautakunnan kokouksessa on hanketta esittelemässä Winda Energy Oy:n edustajat.

 

Parikkalan kunnan saamista tarjouksista maanvuokrasopimusneuvotteluita jatketaan Winda Energy Oy:n kanssa.

 

 

Esittelijä: Tekninen johtaja Kupiainen Mikko

 

Päätösehdotus Ehdotus annetaan kokouksessa.

 

Päätös Esittelijän päätösehdotus kokouksessa:

 

Tekninen lautakunta päättää jatkaa sopimusneuvotteluja Winda Energy Oy:n kanssa ja valtuuttaa teknisen johtajan tekemään esisopimuksen ja allekirjoittamaan sen.

 

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Merkintä 1: Juho Anttonen esteellisenä (yhteisöjäävi) oli poissa kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan klo 13.04.-13.35.

 

Merkintä 2: Puheenjohtajana tämän asian osalta toimi Eero Nykänen.

 

Merkintä 3: Winda Energy Oy:n edustajat Tatu Penttinen ja Tuomas Hooli esittelivät hanketta etäyhteydellä klo 13.07.-13.30.

 

Merkintä 4: Mervi Pääkkö saapui klo 13.08.