Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 17.04.2024/Pykälä 35


 

 

Kirjolan koulun pelastussuunnitelma

 

Sivltk 17.04.2024 § 35  

21/03.03/2024  

 

Valmistelija:

Kirjolan koulun ja Parikkalan lukion ma. rehtori Valtteri Iso-Rautio

p. 044 781 1241

 

Pelastuslaki 379/2011 14 § mukaan

 

Rakennuksen omistajan ja haltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan:

 

1) ehkäistävä tulipalojen syttymistä ja muiden vaaratilanteiden syntymistä;

 

2) varauduttava henkilöiden, omaisuuden ja ympäristön suojaamiseen vaaratilanteissa;

 

3) varauduttava tulipalojen sammuttamiseen ja muihin sellaisiin pelastustoimenpiteisiin, joihin ne omatoimisesti kykenevät;

 

4) ryhdyttävä toimenpiteisiin poistumisen turvaamiseksi tulipaloissa ja muissa vaaratilanteissa sekä toimenpiteisiin pelastustoiminnan helpottamiseksi.

 

Lisäksi saman lain 15 § mukaan

 

Rakennukseen tai muuhun kohteeseen, joka on poistumisturvallisuuden tai pelastustoiminnan kannalta tavanomaista vaativampi tai jossa henkilö- tai paloturvallisuudelle, ympäristölle tai kulttuuriomaisuudelle aiheutuvan vaaran taikka mahdollisen onnettomuuden aiheuttamien vahinkojen voidaan arvioida olevan vakavat, on laadittava pelastussuunnitelma 14 §:ssä tarkoitetuista toimenpiteistä. Pelastussuunnitelman laatimisesta vastaa rakennuksen tai kohteen haltija. Jos rakennuksessa toimii useita toiminnanharjoittajia, rakennuksen haltijan tulee laatia pelastussuunnitelma yhteistyössä toiminnanharjoittajien kanssa.

 

Lisäksi valtioneuvoston asetus pelastustoimesta 407/2011 1 § 3. momentin mukaan  pelastussuunnitelma on laadittava kouluihin.

 

Kirjolan koulun ja Parikkalan lukion henkilökunta on kokouksessaan hyväksynyt liitteenä olevan pelastussuunnitelman. Parikkalan kunnan hallintosäännön 19.8.2021 27 § mukaan sivistyslautakunta vastaa perusopetuksesta ja lukiosta.

 

Esittelijä: Sivistysjohtaja Taipale Jukka

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää hyväksyä Kirjolan koulun pelastussuunnitelman 17.4.2024 alkaen.

 

Päätös Hyväksyttiin