Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 17.04.2024/Pykälä 38


 

 

Perusopetuksen ja lukion tuntikehys

 

Sivltk 17.04.2024 § 38  

46/12.00.02/2024  

 

Valmistelija:

Kirjolan koulun ja Parikkalan lukion ma. rehtori Valtteri Iso-Rautio

p. 044 781 1241

Saaren koulun johtaja Hannu Penttinen

p. 0400 278 589

 

Parikkalan kunnan hallintosäännön 19.8.2021 29 § mukaan rehtori päättää tuntikehyksestä. Sivistyslautakunnan pitää kuitenkin valvoo sivistyslautakunnan talousarvion toteumaa. Perusopetus ja lukio muodostavat suurimman kuluerän lautakunnan talousarviosta. Koulujen menoista noin 80 % muodostuu henkilöstömenoista. Tästä suurin osa määräytyy tuntikehyksestä.

 

Yhteensä Kirjolan koulun ja Parikkalan lukion tuntikehys on 765,15 vuosiviikkotuntia. Lisäksi lukioresurssia tulevana lukuvuonna on noin 23,86 vuosiviikkotuntia.Saaren koulun tuntikehys on 126,5 vuosiviikkotuntia. Yhteensä kehystä lukuvuonna 2024 - 2025 on perusopetuksessa ja lukiossa 891,65 vuosiviikkotuntia.

 

Esittelijä: Sivistysjohtaja Taipale Jukka

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää merkitä tuntikehyksen tiedokseen.

 

Päätös Hyväksyttiin