Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 17.04.2024/Pykälä 38


 

 

Tokkarin leikkipuiston maanvuokrasopimuksen päättyminen

 

Teknltk 17.04.2024 § 38  

27/10.00.02/2024  

 

Valmistelija:

tekninen johtaja Mikko Kupiainen

puh. 050 571 4436

mikko.kupiainen@parikkala.fi

 

Parikkalan kunnan ja Parikkalan seudun Mannerheimin lastensuojeluliiton välinen maanvuokrasopimus Tokkarin leikkipuiston alueesta on päättynyt  vuoden 2023 loppuun.

MLL on ilmoittanut, että heillä ei ole resursseja jatkaa Tokkarin rannan leikkipuiston ylläpitoa tulevina vuosina. MLL:n mukaan leikkipuistossa edelleen käy leikkijöitä ja leikkipuistolle nähdään alueella tarvetta. MLL on myös ilmoittanut sen, että heillä odottaa uusi hämähäkkikeinu asennusta Tokkarin leikkipuistoon ja keinun MLL on luvannut vielä asentaa paikoilleen. Lisäksi MLL on osoittanut jatkossakin halukkuutta osallistua alueen siistinä pitämiseeen kevätsiivouksen merkeissä omien resurssien mukaisesti.

 

Parikkalan kunnan ja Parikkalan seudun Mannerheimin lastensuojeluliiton välinen maanvuokrasopimuksen päättyessä Tokkarin rannan leikkipuisto pysyvineen rakennelmineen siirtyy maanvuokrasopimuksen mukaisesti kunnan vastuulle. Parikkalan kunta jatkaa leikkapaikan ylläpitoa ja tekee tarvittavia perusparannustoimenpiteita, kuten uusii hajonneita leikkivälineitä. Toistaiseksi leikkipaikka on käyttökiellossa ennen kuin leikkivälineiden kunto on tarkastettu ja tarvittavat korjaukset tehty.

 

 

Esittelijä: Tekninen johtaja Kupiainen Mikko

 

Päätösehdotus Lautakunta hyväksyy maanvuokrasopimuksen mukaisesti, että Tokkarin rannan leikkipuiston maa-alue sekä kiinteästi asennetut rakennelmat sirtyvät Parikkalan kunnan omistukseen ja vastuulle. Toistaiseksi leikkipaikka on käyttökiellossa ennen kuin leikkivälineiden kunto on tarkastettu ja tarvittavat korjaukset tehty.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.