RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 25.05.2022/Pykälä 34
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Määräalan vuokra-ajan jatkaminen - Autopalvelu Valkeapää Oy
Teknltk 25.05.2022 § 34
187/10.00.02/2021
Valmistelija:
vt. tekninen johtaja Vesa Berg
puh. 040 6531 513
vesa.berg@parikkala.fi
Kunnanhallitus on 16.2.1987 / § 117 vuokrannut Autopalvelu Valkeapää Oy:lle n. 100 m2:n suuruisen määräalan 25 vuoden määräaikaisella sopimuksella ajalle 1.5.1987-30.4.2002, jotta yritys on saanut hallintaansa kaavanmukaisen tontin ja jotta siihen on voitu myöntää rakennuslupa.
Kunnanhallitus on 15.4.2002 / § 88 jatkanut sopimusta 10 vuodella eli 30.4.2012 saakka. Lisäksi kunnanhallitus on 12.6.2012 / § 139 jatkanut sopimusta 10 vuodella eli 30.4.2022 saakka.
Särkisalmella kyseisen alueen kaavatilanne on edelleen sama.
Vuokrasopimuksessa ei ole uudelleen vuokrauksen mahdollisuutta eikä lunastusoikeutta, vuosivuokra on 100 euroa / vuosi. Näin ollen sopimusta on tarpeen jatkaa siihen saakka, kunnes kaavoituksella tilanne oikenee niin, että voidaan tehdä tilanrajojen mukainen kaavatontti.
Esittelijä: Tekninen johtaja Berg Vesa
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää jatkaa Autopalvelu Valkeapää Oy:lle vuokratun määräalan vuokra-aikaa ajalle 1.5.2022-30.4.2032 entisin ehdoin, vuosivuokra on 100 euroa.
Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |