RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 07.09.2022/Pykälä 61
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
# | kuntalaisaloite - olympiavoittaja Juha Tiaiselle nimikkotie | |
# | Juha Tiaisen kuja | |
# | Juha Tiaisen kuja valokuva |
Kuntalaisaloite Juha Tiaisen kuja, tien nimeäminen Uukuniemellä urheilukentälle ja Rajapirtille
Teknltk 07.09.2022 § 61
3/00.01.02/2022
Valmistelija:
Kuntatekniikan päällikkö Antti Juntunen
puh. 0400 626 650
antti.juntunen@parikkala.fi
Parikkalan kunnalle on esitetty kuntalaisaloite, joka koskee Uukuniemeläissyntyisen moukarinheittäjä Juha Tiaisen kunniaksi nimettävää tietä/kujaa. Aloite on lähetetty kuntaan 4.4.2022.
Aloitteen sisältö:
Uukuniemellä vuonna 1955 syntynyt moukarinheittäjä Juha Tiainen voitti kultaa Los Angelesin olympiakisoissa 1984. Tiainen voitti Suomen mestaruuden kuusi kertaa ja sai viisi hopeaa ja kaksi pronssia.
Tiaisen kuolemasta tulee ensi vuonna 20 vuotta. Olympiavoitto ei näy kunnassa mitenkään. Tiainen oli vaatimaton, joten hän ei lähisuvun mukaan olisi halunnut itselleen patsasta tai vastaavaa muistomerkkiä.
Uukuniemen Urheilijat ry esittääkin, että Uukuniemen urheilukentälle ja Rajapirtille menevä tie nimettäisiin Juha Tiaisen kujaksi/tieksi.
Aloitteen lisätiedot: Uukuniemen Urheilijat ry, FB: Uukuniemen Urheilijat ry.
Vastuuhenkilö: Auli Terävä, Parikkala
Nykyisellä Rajapirtille menevällä tiellä ei ole nimeä. Niukkalantieltä on vain "Rajapirtti" -tienviitta Uukuniemen urheilukentälle ja Rajapirtille. Tien nimeäminen Juha Tiaisen kujaksi aiheuttaa yhden osoitteen muutoksen eli Rajapirtin osoite muuttuu Niukkalantie 1405 -> Juha Tiaisen kuja 1. Maanmittauslaitos päivittää osoitetiedot ajantasalle.
Esittelijä: Tekninen johtaja Latikka Jarmo
Päätösehdotus Lautakunta päättää, että Uukuniemellä Rajapirtille menevä tie nimetään Juha Tiaisen kujaksi.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |