RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 07.09.2022/Pykälä 62
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hileaseman vedenkulutus - hyvitys jätevesimaksun osalta
Teknltk 07.09.2022 § 62
53/02.05.00/2022
Valmistelija
Kuntatekniikan päällikkö Antti Juntunen
puh. 0400 626 650
antti.juntunen@parikkala.fi
Parikkala - Rautjärvi - Ruokolahti Kalatalousalueen puheenjohtaja Taisto Huotari hakee muutosta vedenkulutuksen laskutukseen.
Hileaseman vedenkulutus on ristiriidassa tulevan veden ja jäteveden kulutuksen suhteeseen. Suurin osa tulevasta vedestä jäädytetään hileeksi ja kannetaan hileenä ulos. Jätevesimäärä koostuu vain kylmiön pesemisestä ja vessan käytöstä koostuvasta vesimäärästä.
Kalatalousalue hakee alennusta jätevedenosalta seuraavasti:
15.8.2022 kirjatussa kirjeessä Kalatalousalue on valmis maksamaan n. 20 prosenttia menevästä vedestä.
Aiemmin Kalatalousalue on esittänyt maksavansa 25 prosentin osuuden jätevedestä.
Valmistelija ehdottaa, että hileasemalle asennetaan toinen vesimittari (etäluettava vesimittari), jolla mitataan vain hileen tuottamiseksi käytettävä vesimäärä. Tällä ratkaisulla saadaan mitattua tarkasti puhtaan veden määrä ja jäteveden määrä ja näin ollen laskutus tapahtuu toteutuneen käytön mukaan.
Esittelijä: Tekninen johtaja Latikka Jarmo
Päätösehdotus Vedenkulutuslasku hyvitetään jäteveden siltä osalta, mikä kannetaan hileinä ulos. Vedenkulutuksen tarkistamiseksi asennetaan toinen vesimittari.
Päätös Lautakunta päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |