Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 229

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kunnanvaltuuston 12.12.2022.päätösten laillisuus ja täytäntöönpano

 

Khall 19.12.2022 § 230  

    

 

Valmistelija:

vt. hallintojohtaja Mirja Tuunanen

puh. 044 7811 251

mirja.tuunanen@parikkala.fi

 

Kuntalain (410/2015) 39 §:n 2)-kohdan mukaan kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.

 

Kuntalain 96 §:n mukaan kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt  virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

 

Kunnanvaltuusto on 12.12.2022 tehnyt seuraavat päätökset:

 

23

Simpelejärvi I rantaosayleiskaavan ajantasaistaminen - kaavan hyväksyminen

-

Tiedoksi Ely-keskus, E-K maakuntaliitto, muistutuksen tekijät (päätöstä kirjallisesti pyytäneet ja osoitetietonsa jättäneet).

24

Simpelejärvi II rantaosayleiskaavan ajantasaistaminen - kaavan hyväksyminen

-

Tiedoksi Ely-keskus, E-K maakuntaliitto, muistutuksen tekijät (päätöstä kirjallisesti pyytäneet ja osoitetietonsa jättäneet).

25

Talousarviomuutosesitykset vuoden 2022 talousarvioon

-

Tiedoksi ja toimenpiteitä varten Meidän IT ja talous Oy:n kirjanpito

26

Talousarvion 2023 ja taloussuunnitelman 2023 - 2025 laadinta

-

Tiedoksi ja toimenpiteitä varten Meidän IT ja talous Oy:n kirjanpito sekä toimialat.

27

Hyvinvointiraportti vuodelta 2021

-

Tiedoksi kunnan hyvinvointityöryhmä.

28

Etelä-Karjalan liiton perussopimus 1.1.2023 alkaen

-

Tiedoksi Etelä-Karjalan liitto ja maakunnan kunnat ja kaupungit

29

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite liukuesteiden hankkimisesta kenkiin

-

Tiedoksi aloitteen tekijille.

30

Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite tehtäväkuvausten päivittämisestä

-

Tiedoksi aloitteen tekijille.

31

Kunnanvaltuuston muut mahdollisesti esille tulevat asiat

-

Yksi aloite jätettiin, kunnanhallitus päättää jatkotoimista.

 

Päätökset on annettu tiedoksi kunnan kotisivuilla.

 

Esittelijä: vt. kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa, että kunnanvaltuuston 12.12.2022 päätökset eivät ole syntyneet virheellisessä järjestyksessä, valtuusto ei ole ylittänyt toimivaltaansa, eivätkä päätökset ole muutoinkaan lainvastaisia ja päättää panna ne täytäntöön.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa