Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 230

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Kunnanhallituksen ja -valtuuston kokoukset kevätkaudella 2023

 

Khall 19.12.2022 § 231  

159/00.01.01/2021  

 

Valmistelija:

vt. kunnanjohtaja Mirja Tuunanen

puh. 044 781 1251

mirja.tuunanen@parikkala.fi

 

Kunnanhallitus on 14.12.2021 § 251 päättänyt seuraavasti:

-          Kunnanhallituksen kokoukset pidetään pääsääntöisesti maanantaisin kahden tai kolmen viikon välein kunnanvirastolla klo 14.00 alkaen.

-          Kokouskutsuna toimii esityslista, joka lähetetään viimeistään kokousviikkoa edeltävänä keskiviikkona jäsenille ja muille läsnäolo-oikeutetuille ja -velvollisille sähköisesti.

-          Esityslista julkaistaan Parikkalan kunnan kotisivuilla liitteineen kokouskutsun lähettämispäivänä.

-          Salassa pidettäviä asioita ei julkaista kunnan kotisivuilla, vaan ne lähetetään sähköisesti ainoastaan kunnanhallituksen jäsenille.

-          Pöytäkirja tarkastetaan pääsääntöisesti kokouksen jälkeen, kuitenkin viimeistään toisena kokousta seuraavana päivänä. Pöytäkirjan nähtävänä pitämisestä päätetään erikseen.

 

Kunnanvaltuuston kokouskutsun antaa hallintosäännön 93 §:n mukaan valtuuston puheenjohtaja.

 

Esittelijä: vt. Kunnanjohtaja Tuunanen Mirja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää pitää kokouksensa kevätkaudella 2023 seuraavasti:
16.1.2023 (päätetty aikaisemmin)
30.1.2023
20.2.2023
13.3.2023
27.3.2023
17.4.2023
8.5.2023
29.5.2023
12.6.2023
26.6.2023
14.8.2023

Kunnanhallitus pyytää kunnanvaltuuston puheenjohtajaa ilmoittamaan valtuuston kokousajoista.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa