Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.11.2023/Pykälä 227


 

 

Vuoden 2024 presidentinvaalin ja europarlamenttivaalien ulkomainonta

 

Khall 06.11.2023 § 227  

125/00.00.00/2023  

 

Valmistelija:

hallintojohtaja Mirja Tuunanen

puh. 044 781 1251

mirja.tuunanen@parikkala.fi

 

Presidentinvaali toimitetaan sunnuntaina 28.1.2024 sekä mahdollinen toinen vaali sunnuntaina 11.2.2024. Europarlamenttivaalit toimitetaan sunnuntaina 9.6.2024. Vaaleissa noudatetaan vaalilakia (714/1998) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen.

 

Vaalien ulkomainonta on hyväksi todettu keino lisätä vaalien näkyvyyttä ja antaa kuntalaisille tietoa ehdokkaista. Kunnalla ei ole lakisääteistä velvollisuutta osallistua vaalimainonnan järjestämiseen.

 

Suomen Kuntaliitto suosittelee, että vaalien ulkomainonta kunnan hallinnassa ja määräämisvallassa olevilla alueilla aloitettaisiin viikkoa ennen ennakkoäänestyksen aloittamista.

 

Ulkomainospaikkoja valittaessa on huomioitava vaalilain säännökset, jotka edellyttävät, ettei vaalimainoksia sijoiteta ennakkoäänestys- tai äänestyspaikalle tai niiden läheisyyteen niin, että niiden voitaisiin katsoa vaikuttavan äänestäjien vaalivapauteen. Lähtökohtana pidetään sitä, etteivät mainokset näy vaalihuoneistoon taikka sen sisäänkäyntiin.

 

Ulkomainospaikkoja jaettaessa on ehdokkaan asettaneita puolueita ja valitsijayhdistyksiä kohdeltava tasapuolisesti.

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää vuoden 2024 vaalien ulkomainonnasta seuraavaa:
Presidentinvaalin vaalimainonta aloitetaan keskiviikkona 10.1.2024 ja europarlamenttivaalien vaalimainonta keskiviikkona 22.5.2024.
Vaalimainostelineet laitetaan paikoilleen kunnan toimesta edellisenä päivänä.
Vaalimainostelineet sijoitetaan
- Parikkalan keskustaajamaan Parikkalantien laitaan S-marketin kohdalle
- Särkisalmen taajamaan ABC-liikenneaseman alueelle
- Akonpohjan taajamaan ja
- Niukkalan taajamaan Niukkalantien varteen kyläkaupan piha-alueelle.
Kunta hankkii luvat alueille, jotka eivät ole kunnan omistuksessa tai hallinnassa.
Puolueiden tai ryhmittymien tulee poistaa vaalimainokset telineistä kolmen päivän kuluessa vaalipäivästä lukien.
Vaalimainostelineiden käytöstä ei peritä korvausta.
Ulkomainostelineiden paikalleen laittamisesta ja poistamisesta huolehtii tekniset palvelut keskusvaalilautakunnan ohjeiden mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin.