Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.11.2023/Pykälä 228


 

Pöytäkirjat ja muistiot

 

Khall 06.11.2023 § 228  

    

 

 

Valmistelija:

hallintojohtaja Mirja Tuunanen

puh. 044 781 1251

mirja.tuunanen@parikkala.fi

 

  1. Toimielinten pöytäkirjat

-          Elinvoimalautakunta 30.10.2023

-          Sivistyslautakunta 1.11.2023

-          Tekninen lautakunta 1.11.2023

 

Esittelijä: kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee pöytäkirjat tiedoksi ja päättää, ettei asioita oteta kuntalain 92 §:n perusteella (otto-oikeus) erikseen kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti käyttää otto-oikeutta Teknisen lautakunnan 1.11.2023 § 98 päätökseen ja päätti, että asia palautetaan tekniselle lautakunnalle uudelleen valmisteltavaksi.

Muilta osin päätösehdotus hyväksyttiin.

Merkintä: Mirja Sikiö oli esteellisenä (palvelussuhdejäävi, hyvinvointialueen työntekijä vanhuspalveluyksikkö Käskynkässä) poissa kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan klo 15.57-16.19.