Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.11.2023/Pykälä 241


 

 

Artturi ja Aina Heleniuksen lahjoitusrahaston tuoton jakaminen v. 2023

 

Khall 27.11.2023 § 241  

225/02.05.01.00/2021  

 

Valmistelija:

hallintojohtaja Mirja Tuunanen

puh. 044 781 1251

mirja.tuunanen@parikkala.fi

 

Hallintosäännön 22.2 §:n 18-kohdan mukaan kunnanhallitus päättää Artturi ja Aina Heleniuksen lahjoitusrahaston tuoton jakamisesta. Vuoden 2023 lopussa jaettava määrä on 12 000 euroa.

 

Rahaston sääntöjen 4 §:n mukaan avustuksen saajat on määritelty kolmeen ryhmään:

  1. puutteessa oleville perheille, vanhoille ja työkyvyttömille kuntalaisille jaetaan (1/4), 3 000 euroa
  2. lastenkodeissa tai muissa laitoksissa taikka avohoidossa olevien parikkalalaisten lasten hyväksi jaetaan (1/4), 3 000 euroa
  3. vanhusten asunto-olojen parantamiseen ja vanhusten harrastus- ja virkistystoiminnan järjestämiseen sekä lasten askartelumahdollisuuksien, viihtyvyyden ja turvallisuuden lisäämiseksi Parikkalan kunnassa käytetään (1/2), 6 000 euroa.

 

Etelä-Karjalan hyvinvointialueen sosiaalityöntekijät ovat esittäneet kohtien 1-2 mukaiset kohteet. Koska kohdan 2 mukaisissa lastenkodeissa ja muissa laitoksissa ei enää juuri ole lapsia, koska hoitomuodot ovat kehittyneet toisenlaisiksi, kohdan 2 summasta puolet jaetaan kohdassa 3 mainituille ryhmille, koska niissäkin on lapsiperheitä. Testamentin tekijän perimmäinen tarkoitus lasten ja vähävaraisten kuntalaisten avustamisesta toteutuu näin tasapuolisemmin.

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää myöntää kohtien 1-2 mukaiset avustukset kuntalaisille, yhteensä 4 500 euroa, liitteen mukaisesti.

Kunnanhallitus päättää myöntää kohdan 3 mukaiset avustukset, yhteensä 7 500 euroa seuraavasti:
- 2 000 euroa lasten ja nuorten virkistys- ym. toimintaan
- 1 200 euroa omaishoitajien virkistystoimintaan
- 1 000 euroa vanhusten virkistystoimintaan
- 1 500 euroa ikäihmisten liikunnan ja turvallisuuden edistämiseen
- 1 800 euroa nuoriso- ja päihdetyöhön.

 

Päätös Hyväksyttiin.