Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.05.2024/Pykälä 74



 

 

Metos Oy Ab:n kanne - Etelä-Karjalan käräjäoikeuden päätös

 

Khall 04.09.2023 § 162 

 

 

Valmistelija:

kunnanjohtaja Mervi Pääkkö

puh. 044 781 1250

mervi.paakko@parikkala.fi

 

Metos Oy Ab on jättänyt Etelä-Karjalan käräjäoikeudelle haastehakemuksen, jossa vastaajana on Parikkalan kunta. Asia koskee Kirjolan koulun keittiökalusteita -laitteitta. Hankkeessa pääurakoitsijana on sopimukseen pohjautuen toiminut Kesälahden Rakennus Oy.

 

Liitteenä olevan vastauksen on laatinut asianajaja Pia Stoor.

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää

1. antaa liitteenä olevan vastauksen Etelä-Karjalan käräjäoikeudelle,
1. että Parikkalan kunta kiistää kanteen perusteeltaan ja määrältään ja pyytää sen hylkäämistä ja
2. että kantaja velvoitetaan korvaamaan vastaajan asianosais-, selvittely- ja oikeudenkäyntikulut myöhemmin esitettävän laskelman mukaan korkolain 4.1 §:n mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua tuomion antamisesta lukien.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Khall 06.05.2024 § 74  

84/02.08.00/2022  

 

Valmistelija:

kunnanjohtaja Mervi Pääkkö

puh. 044 781 1250

mervi.paakko@parikkala.fi

 

Etelä-Karjalan käräjäoikeus on antanut tuomion 26.4.2024 Metos Oy Ab:n tekemästä kanteesta. Kanteessaan Metos Oy Ab vaati, että käräjäoikeus

 

1. vahvistaa Metos Oy Ab:n omistavan haastehakemuksen liitteenä

olevassa, 6.4.2021 hyväksytyssä tilausvahvistuksessa luetteloidun

omaisuuden, joka sijaitsee tällä hetkellä Parikkalan kunnan omistamissa

ja hallinnoimissa tiloissa osoitteessa Kirjolankatu 5, 51900 Parikkala

 

2. velvoittaa Parikkalan kunnan luovuttamaan 1-kohdassa tarkoitetun

omaisuuden hallinnan kaikilta osin Metos Oy Ab:lle sallien Metos Oy Ab:n

tulla irrottamaan ja noutamaan omaisuuden tai mikäli Parikkalan kunta ei

luovuta omaisuutta, velvoittaa Parikkalan kunnan suorittamaan Metos Oy

Ab:lle vahingonkorvauksena 179.800 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin

mukaisine viivästyskorkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien

 

3. Lisäksi vastaaja on velvoitettava korvaamaan kantajalle asiasta

aiheutuneet oikeudenkäyntikulut 22.442 eurolla korkolain 4 §:n 1

momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua ratkaisun

antamisesta lukien.

 

Etelä-Karjalan käräjäoikeus hylkäsi kanteen kokonaisuudessaan ja velvoitti lisäksi Metos Oy:n korvaamaan Parikkalan kunnan oikeudenkäyntikuluina

yhteensä 18.347,25 euroa laillisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua tuomion antopäivästä.

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää merkitä Etelä-Karjalan käräjäoikeuden tuomion tiedokseen.

 

Päätös Hyväksyttiin.