Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 02.06.2025/Pykälä 128


 

 

Itä-Savon koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuuston jäsenen vaali

 

Khall 02.06.2025 § 128  

110/00.00.01/2024  

Valmistelija:

hallintojohtaja Mirja Tuunanen

puh. 044 781 1251

mirja.tuunanen@parikkala.fi

 

Kuntalain 56 §:n mukaan kuntayhtymän perussopimuksessa on mm. sovittava tavasta, jolla kuntayhtymän päätöksenteko järjestetään sekä kuntayhtymän toimielinten jäsenten lukumäärästä ja äänivallan perusteista.

 

Itä-Savon koulutuskuntayhtymän perussopimuksen 5 §:n mukaan yhtymävaltuustoon jokainen jäsenkunta valitsee yhden (1) jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen, kun peruspääoman omistusosuus on enintään kaksi (2) prosenttia. Parikkalan kunnan omistusosuus on 1,41 prosenttia. Perussopimuksen 7 §:n mukaan yhtymävaltuuston toimikausi on kunnanvaltuuston toimikausi.

 

Vaalikelpoinen kuntayhtymän toimielimiin on henkilö, joka 71 §:n mukaan on vaalikelpoinen kuntayhtymän jäsenkunnan luottamustoimeen. Vaalikelpoinen ei kuitenkaan ole 72 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu henkilö (valtion virkamies, joka hoitaa välittömästi kunnallishallintoa koskevia valvontatehtäviä) eikä saman kuntayhtymän palveluksessa oleva henkilö.

 

Kuntalain 71 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö:

 

  1.       jonka kotikunta kyseinen kunta on;
  2.       jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja
  3.       jota ei ole julistettu vajaavaltaiseksi.

 

Tasa-arvolain 4 a §:n mukaan sekä kunnallisissa että kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta aluevaltuustoja ja kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä.

 

Yritysvaikutusten arviointi: ei tarpeen.

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se valitsee Itä-Savon koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuustoon jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen valtuustokaudeksi 2025-2029 huomioiden tasa-arvolain vaatimukset siten, että mahdollisuuksien mukaan sekä jäseneksi että varajäseneksi ehdotetaan sekä naista että miestä.

 

Päätös Hyväksyttiin.