RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 02.06.2025/Pykälä 113
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Asunto-osakkeen myyminen, Purokuja 2 C 12
Khall 18.09.2023 § 180
Valmistelija:
hallintojohtaja Mirja Tuunanen
puh. 044 781 1251
mirja.tuunanen@parikkala.fi
Parikkalan kunnan kuntastrategian yhtenä tavoitteena on terveen ja kestävän kuntatalouden varmistaminen, jonka toimenpiteeksi on asetettu luopuminen tarpeettomista ja vajaakäytössä olevista kiinteistöistä ja osakehuoneistoista.
Parikkalan kunta omistaa seuraavan asunto-osakeyhtiön huoneiston hallintaan oikeuttavat osakkeet:
- As. Oy Purokujansato, Purokuja 2 C 12, Särkisalmi, 2 h+k+s, 60 m²
Asunto on tällä hetkellä tyhjänä. Huoneiston yhtiövastike on 230,79 euroa kuukaudessa, joten tyhjänä pitäminen maksaa noin 2 770 euroa vuodessa.
Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää laittaa myyntiin edellä mainitun asunnon 5 000 euron pohjahinnalla. Myynti-ilmoitus julkaistaan huutokaupat.com -sivustolla sekä kunnan kotisivuilla ja Facebookissa. Kunta pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä korkein tarjous.
Päätös Hyväksyttiin.
Khall 27.11.2023 § 243
Valmistelija:
hallintojohtaja Mirja Tuunanen
puh. 044 781 1251
mirja.tuunanen@parikkala.fi
Rivitalokaksio osoitteessa Purokuja 2 C 12 Särkisalmella oli myynnissä Huutokaupat.com-sivustolla 3.10. – 14.11.2023 klo 16.00 saakka 5 000 euron pohjahinnalla. Määräaikaan mennessä saapui yksi tarjous, 5 200 euroa.
Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi
Päätösehdotus Kunnanhallitus hylkää jätetyn tarjouksen ja päättää jatkaa myyntiä uudelleen keväällä 2024.
Päätös Hyväksyttiin.
Khall 02.06.2025 § 113
163/02.07.01/2021
Valmistelija:
hallintojohtaja Mirja Tuunanen
puh. 044 781 1251
mirja.tuunanen@parikkala.fi
Rivitalokaksio osoitteessa Purokuja 2 C 12 Särkisalmella oli myynnissä Huutokaupat.com-sivustolla 10.4. – 9.5.2025 klo 15.00 saakka 5 000 euron pohjahinnalla. Määräaikaan mennessä tuli yksi 12 000 euron tarjous.
Tarjoaja ei kuitenkaan suostunut tekemään kauppoja, koska hän vetosi siihen, että toinen henkilö oli päässyt hänen tunnuksillaan tekemään tarjouksen vahingossa. Tarjoajalle lähetettiin 260 euron korvausvaatimus, jonka hän on maksanut.
Asunto laitettiin uudelleen myyntiin Huutokaupat.comiin entisillä tiedoilla 12. – 27.5.2025 klo 18.00 saakka. Määräaikaan mennessä tuli yksi 5 200 euron tarjous.
Yritysvaikutusten arviointi: ei tarpeen.
Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää myydä As. Oy Purokujansaton osoitteessa Purokuja 2 C 12 olevaan kaksioon oikeuttavat osakkeet korkeimman tarjouksen tehneelle Jaana Kekkoselle 5 200 euron hinnalla ja valtuuttaa viranhaltijat valmistelemaan ja allekirjoittamaan kauppakirjat.
Päätös Hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |