Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 142


 

 

Tontin vuokraaminen yrityskäyttöön

 

Khall 16.06.2025 § 142  

15/10.00.02/2025  

 

Valmistelija:

elinvoimapäällikkö Heikki Pietarinen

puh. 044 781 1901

heikki.pietarinen@parikkala.fi

 

 

Pilkenetti Oy harjoittaa puunjalostusta ja polttopuun tuotantotoimintaa. Yritys on toiminut vuodesta 2010 alkaen ja harjoittaa toimintaansa myös Parikkalassa.

 

Tuotantotoiminta on kehittynyt Parikkalan toimipaikassa niin, että yritys tarvitsee lisää maa-aluetta toimitilojen piha-alueelta, vastaanottamiensa tuotteiden välivarastointiin ja edelleen lastaamista varten sekä tavaraliikenteen ajoneuvojen kääntöpaikaksi. Lisäksi maa-alueella on tarkoitus varastoida runkopuuta, käytettäväksi yrityksen tuotantotoiminnassa.

 

Tarkoituksena on laatia pitkäaikainen maanvuokrasopimus. Maa-alueella kasvaa nuorta männikköä. Kunta hakkauttaa puuston lukuunsa, ennen vuokrasopimuksen alkamista ja luovuttaa maa-alueen vuokralaiselle ilman puustoa.

 

Vuokralainen tekee tarvittavat maarakennustyöt omalla kustannuksellaan, tarkoituksenmukaiseen muotoiluun.

 

Vuokrattavan määräalan koko on noin 5.000 m2. Sijainti Askola -tilalla, rekisteriyksikkö 580-404-13-8. Tila sijaitsee kolmikannan osayleiskaava-alueella, kaavamerkinnällä TY, joka on teollisuus ja varastoaluetta.

 

Vuosivuokraksi tulee 1750,00 €. Vuokra tarkistetaan vuosittain yleistä kustannustason muutosta vastaavaksi (indeksitarkistus). Vuokrasopimus on voimassa toistaiseksi, 1.9.2025 lukien.

 

 

Yritysvaikutusten arviointi: vaikutus positiivinen. Arviointi ei-julkisena oheismateriaalina.

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää vuokrata Pilkenetti Oy:lle noin 5000 m2 suuruisen määräalan 1750 euron vuosivuokralla esittelytekstissä mainituin ehdoin ja valtuuttaa elinvoimapäällikön laatimaan maanvuokrasopimuksen ko. määräalasta Pilkenetti Oy:n kanssa.

 

Päätös Hyväksyttiin.