Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 07.12.2022/Pykälä 16

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Epassi -henkilöstöetuuden tarkentaminen 1.1.2023

 

Khjaost 07.12.2022 § 16  

197/01.04.01/2022  

 

Valmistelija:

henkilöstösihteeri Anne Jänönen

puh. 040 161 5770

anne.janonen@parikkala.fi

 

Parikkalan kunnassa on käytössä Epassi -henkilöstöetuus seuraavin ehdoin:

 

  • Etuna Epassi Flex (liikunta, kulttuuri ja hyvinvointi)
  • Edun arvo on 100 euroa vuodessa, voimassaoloaika päättyy kalenterivuoden loppuun.
  • Edun piiriin pääsee, kun palvelussuhde Parikkalan kuntaan on kestänyt yhdenjaksoisesti 6 kuukautta.
  • Edun piiriin kesken vuotta tulleille annetaan etu suhteutettuna kuluvan vuoden jäljellä oleviin kuukausiin ja määräaikaisilla palvelussuhteen kestoon.
  • Poissaolot eivät vaikuta edun määrään tai käytettävyyteen.
  • Edun voimassaolo lakkaa palvelussuhteen päättyessä.

 

Henkilöstösihteeri esittää, että 1.1.2023 alkaen Epassi-etuus tarjotaan kaikille niille työntekijöille/viranhaltijoille, joiden palvelussuhde Parikkalan kuntaan on kestänyt yhdenjaksoisesti 3 kuukautta (aiemmin 6 kk). Esitetyn muutoksen tarkoituksena on edistää henkilöstön työhyvinvointia ja tasa-arvoisuutta.

 

Lisäksi hyvinvointietuuden käyttökohteet tulisi määritellä. Työnantaja voi tarjota hyvinvointietuudet rajoituksitta tai rajata niitä käyttökohteittain, joita ovat mm. hieronta, hammaslääkäri, fysioterapia, terveystestit ja erikoislääkärit. Parikkalan kunnan henkilöstö on voinut käyttää hyvinvointietuutta vapaavalintaisesti kaikkiin kyseisellä etuudella maksettaviin hyvinvointi- ja terveyspalveluihin. Tästä käytännössä noudatetusta linjauksesta ei ole olemassa kuitenkaan virallista päätöstä.

 

Henkilöstösihteeri esittää Epassin ehdot muutettavaksi 1.1.2023 seuraavasti:

 

  • Etuna Epassi Flex:
    Etuina liikunta, kulttuuri ja hyvinvointi. Hyvinvointietuus käytettävissä vapaavalintaisesti kaikkiin Epassilla maksettaviin hyvinvointi- ja terveyspalveluihin.
  • Edun arvo on 100 euroa vuodessa, voimassaoloaika päättyy kalenterivuoden loppuun.
  • Edun piiriin pääsee, kun palvelussuhde Parikkalan kuntaan on kestänyt yhdenjaksoisesti 3 kuukautta.
  • Edun piiriin kesken vuotta tulleille annetaan etu suhteutettuna kuluvan vuoden jäljellä oleviin kuukausiin ja määräaikaisilla palvelussuhteen kestoon.
  • Poissaolot eivät vaikuta edun määrään tai käytettävyyteen.
  • Edun voimassaolo lakkaa palvelussuhteen päättyessä.

 

 

 

 

Esittelijä: vt. Kunnanjohtaja Tuunanen Mirja

 

Päätösehdotus Henkilöstöjaosto hyväksyy Parikkalan kunnassa noudatettavat Epassin ehdot muutettavaksi 1.1.2023 alkaen edellä esitetyn mukaisiksi. Henkilöstösihteeri valtuutetaan täydentämään voimassa olevaan työhyvinvointisuunnitelmaan esitetyt Epassia koskevat muutokset.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa