Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 17.05.2023/Pykälä 44


 

 

Oikaisuvaatimus sivistysjohtajan päätökseen 11 § / 2023

 

Sivltk 17.05.2023 § 44  

74/01.01.01/2023  

 

Valmistelija:

Jukka Taipale

p. 044 7811 297

 

Sari Korjus-Kiviaho on hakenut muutosta sivistysjohtajan päätökseen § 11 / 2023 1.5.2023 päivätyllä oikaisuvaatimuksella. Oikaisuvaatimus alkaa kuvauksella Sari Korjus-Kiviahon työkokemuksella ja osaamisella. Korjus-Kiviaho olisi halunnut rehtorilta myös tiedustella, oliko päätös yksimielinen. Lisäksi hän vaatii selitystä sille, miksi valittu henkilö jo syksyllä 2022 ilmoitti lähtevänsä Parikkalaan töihin. Korjus-Kiviahoa myös ihmetytti se, että haastattelun yhteydessä ei pyydetty ottamaan mukaan todistuksia. Sari Korjus-Kiviaho ei kuitenkaan halua oikaisuvaatimuksessaan muutosta sivistysjohtajan hallintopäätökseen, vaan selvityksen siitä, oliko valinta puolueeton.

 

Valinta oli sivistysjohtajan ja rehtorin yksimielinen päätös. Sivistysjohtaja ja rehtori eivät tunne lainkaan valittua henkilöä ajalta ennen hakuprosessia, vaan syksyllä 2022 kumpikin olivat eri tehtävissä. Sivistysjohtaja ei tuolloin ollut edes Parikkalan kunnan palveluksessa. Todistuksia yleensä ei pyydetä haastatteluun mukaan, sillä sähköisessä hakemuksessa näitä on mahdollista esitellä, mutta hakija voi halutessaan ottaa mukaan ne haastatteluun ja esitellä ne myös haastattelutilanteessa. Vasta valintapäätöksen jälkeen valitulta pyydetään kopiot tutkinnoista ja työtodistuksista. Oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvoisen virantäytön takeena ovat sivistysjohtajan ja rehtorin yhdessä tekemä ansiovertailu virkaan hakeneista, jonka hakijat olisivat voineet halutessaan pyytää sivistysjohtajalta valintapäätöksen jälkeen. Sivistysjohtaja esittelee ansiovertailun lautakunnan kokouksessa ja toimittaa sen tämän jälkeen Sari Korjus-Kiviaholle.

 

Oikaisuvaatimuksen ratkaisuna viranomainen voi muuttaa hallintopäätöstä, kumota päätöksen tai hylätä oikaisuvaatimuksen (Hallintolaki 2003/434 49 g §). Selvitys päätöksen oikeudenmukaisuudesta ei muuta tai kumoa hallintopäätöstä, joten lautakunnalle jää ainoaksi vaihtoehdoksi hylätä oikaisuvaatimus.

 

Esittelijä: Sivistysjohtaja Taipale Jukka

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta hylkää oikaisuvaatimuksen.

 

Päätös Päätetty