Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 17.05.2023/Pykälä 45


# Oikaisuvaatimus, Sami Sinkkonen

 

 

Oikaisuvaatimus sivistysjohtajan päätökseen 12 § / 2023

 

Sivltk 17.05.2023 § 45  

60/01.01.01/2023  

 

Valmistelija:

Jukka Taipale

p. 044 7811 297

 

Sivistysjohtaja on päätöksellään § 12 / 2023 valinnut Kirjolan koulun ja Parikkalan lukion toistaiseksi voimassaolevaan virkaan Veera Suomalaisen. Sami Sinkkonen lähetti sähköisesti 5.5.2023 päivätyn oikaisuvaatimuksen, jonka mukaan viran täyttäminen tulee perua, ja virkavalinta tulee suorittaa uudestaan.Lisäksi oikaisuvaatimuksessa vaaditaan, että hakuprosessiin osallistuneet viranhaltijat tulee syrjäyttää uudesta virantäyttöprosessista. Oikasuvaatimuksessa syytetään myös sivistysjohtajaa virkavelvollisuuden rikkomisesta. Perusteet oikaisuvaatimukselle ovat seuraavat:

 

Haastattelun alussa minulle esitettiin kysymys, "että miten markkinoisit Parikkalan lukiota" ja tässä kohtaa sivistysjohtaja ohjeisti minua niin, etten saisi kertoa sitä, miten suoritin Parikkalan lukion markkinoinnin kevään yhteishaussa. Sivistysjohtajan sanoin "minä en saisi saada tässä kohtaa etua muihin hakijoihin nähden". Tämä oli todella outo ohjeistus ja häkellyin tästä omituisesta pyynnöstä ja tämä jäi vaivaamaan mieltäni lopun haastattelun ajaksi. Eli minua pyydettiin olematta kertomatta se, millä lailla markkinoimalla Parikkalan lukioon tuli tänä vuonna oppilaita lähes 6. kertaisesti viime vuotta nähden!? Eikö tämä ole selkeä virkavirhe, jolla yritettiin vaikeuttaa hakijan suoriutumista haastattelussa? Eikö erot hakijoiden välillä tule perustua tosiasioihin ja mitattavissa ja todistettavissa olevin dokumentein/tapahtumin? Ymmärsin tämän pyynnön niin, että en saisi esittää parasta osaamistani.

 

.Yhdenvertaisuuslain 6§ mukaan koulutuksen järjestäjän velvollisuus on edistää yhdenvertaisuutta ja koulutuksen järjestäjän on huolehdittava siitä, että sillä on suunnitelma tarvittavista toimenpiteistä yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Haluan nähdä tämän suunnitelman ja saada selvityksen, miten tässä rekryssä toimittiin suunnitelman mukaisesti - kiitos!

 

Haastattelussa ei kysytty aiemmista töistä/osaamisesta todistusten valossa, eli ei oltu kiinnostuneita perustamaan päätöstä osaamista osoittavilla dokumenteilla. Jos hakija on työskennellyt esim vankilassa tai monikulttuurisissa töissä, niin miten se huomioitiin tässä haastattelussa kysymyksen yht.työ ja vuorovaikutus osiossa? Tehdäänkö tässäkin kohtaa pisteytys "haastatteluvaikutelman" perusteella?

 

Ymmärtävätkö haastattelijat edes, että miten kansainvälisellä kauppalaivalla, vankilassa ja monikulttuurisessa työssä työskentely liittyy yht.työ ja vuorovaikutusosaamiseen? Tämäkin asia olisi selvinnyt todistuksista ja niistä käytävän keskustelun perusteella, mutta niistä ei oltu kiinnostuneita. Onko todellakin niin, että pääroolissa näissä kaikissa hauissa oli "haastatteluvaikutelma"? Eikö aitoa osaamista ja kokemusta osoittavia todistuksia pitänytkään tuoda, koska silloin "haastatteluvaikutelmaa" voidaan tarpeen mukaan painottaa halutun valinnan pohjaksi?

 

Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 6 § 2019/808 mukaan Valittamalla ei saa hakea muutosta päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa. Valittamalla ei myöskään saa hakea muutosta hallinnon sisäiseen määräykseen, joka koskee tehtävän tai muun toimenpiteen suorittamista. Näin ollen oikaisuvaatimuksen kohta, jossa valittaja hakee muutosta virantäytön valmisteluun, on nykyisen lainsäädännön vastainen. Parikkalan kunnan hallintosäännön 19.8.2021 46 § mukaan valinnan vakinaiseen palvelussuhteeseen ottamisesta tekee toimialajohtaja.

 

Sivistysjohtajaa syytetään oikaisuvaatimuksessa myös virkavirheestä. Virkavirhe kuuluu rikosoikeuteen, eikä se näin ollen kuulu sivistyslautakunnan muutoksenhaun piiriin.

 

Mitä tulee virantäyttöön Perustuslain 1999/731 125 § mukaan viranhaltijan yleiset nimitysperusteet ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.  Taidolla tarkoitetaan lähinnä koulutuksen tai työkokemuksen avulla hankittuja tietoja ja taitoja. Kyvyllä viitataan yleisesti tulokselliseen työskentelyn edellyttämiin henkilön ominaisuuksiin, kuten lahjakkuuteen, järjestelykykyyn aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävien hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin. Koetellulla kansalaiskunnolla tarkoitetaan yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viranhoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä. Viran täyttäminen edellyttää näiden ominaisuuksien vertailua hakijoiden kesken.

 

Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 2003 / 304 4 § ja 5 § käsittelevät hakumenettelyä ja virkasuhteeseen ottamista. Virkasuhteeseen ottaminen edellyttää sitä, että hakumenettely on julkinen ja hakuaika kestää vähintään 14 päivää. Tehtävään voidaan valita vain henkilö, joka on hakenut sitä kirjallisesti hakuaikana ja täyttää kelpoisuusvaatimukset. Opinto-ohjaajan kelpoisuusvaatimuksista taas säädetään Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 1998 / 986 11 §.

 

Opinto-ohjaajan lehtorin virka oli avoinna 31.3 - 14.3.2023 välisen ajan. Virkaan valittu henkilö haki sitä kirjallisesti hakuaikana. Haastatteluun kutsuttiin kaikki kelpoisuusehdot täyttävät hakijat. Haastattelun jälkeen sivistysjohtaja ja rehtori tekivät haastatteluun osallistuneista ansiovertailun. Tätä ansiovertailua oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole pyytänyt. Lisäksi osalle hakijoiden suosittelijoista soitettiin haastattelun jälkeen. Näiden tietojen perusteella sivistysjohtaja teki valintansa hakijoiden joukosta. Kaikille hakijoille lähetettiin valintapäätös oikaisuvaatimuksineen.

 

Yhdenvertaisuussuunnitelma on saatavilla osana Parikkalan kunnan peruskoulun opetussuunnitelmaa. Pääasiassa sitä käsitellään opetussuunnitelman ensimmäisessä luvussa. Virantäytössä noudatetaan kuitenkin Yhdenvertaisuuslaki 1325 / 2014 8 §, jossa syrjiminen kielletään. Yhdenvertaisuudella tarkoitetaan sitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta heidän sukupuolestaan, iästään, etnisestä tai kansallisesta alkuperästään, kansalaisuudestaan, kielestään, uskonnostaan ja vakaumuksestaan, mielipiteestään, vammastaan, terveydentilastaan, seksuaalisesta suuntautumisestaan tai muusta henkilöön liittyvästä syystä. Sami Sinkkonen itse oikaisuvaatimuksessaan myönsi, että sivistysjohtaja pyrki tähän tavoitteeseen kehottamalla häntä vastaamaan lukion markkinoinnin kehittämiseen liittyvään kysymykseen siten, että se asettaisi kaikki hakijat samalle lähtöviivalle. Kysymyksen muotoilun tavoitteena oli se, että hakijan tarkoituksena oli kertoa kehittämisideoitansa lukion markkinointiin. Jos haastattelija olisi kysynyt miten hakija on kehittänyt keväällä 2023 Parikkalan lukion markkinointia, olisi tämä ollut epätasa-arvoista niille hakijoille, jotka eivät Parikkalan lukion palveluksessa ole aiemmin olleet.

 

Perustetta sivistysjohtajan hallintopäätöksen kumoamiselle ei ole. Sivistysjohtaja esittelee lautakunnan kokouksessa ansiovertailun hakijoista ja lähettää sen kokouksen jälkeen Sami Sinkkoselle.

 

 

Esittelijä: Sivistysjohtaja Taipale Jukka

 

Päätösehdotus Lautakunta hylkää oikaisuvaatimuksen.

 

Päätös Päätetty