Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 29.08.2023/Pykälä 66



 

 

Maanrakennuskone- ja kuljetuspalveluiden yksikköhintaiset työt - optiovuosien 2024 - 2025 käyttö

 

Evymltk 05.10.20 § 87

Valmistelija kunnanrakennusmestari Heikki Määttänen puh. 050 410 9665 heikki.maattanen@parikkala.fi ja

Valmistelija/esittelijä rakentamispäällikkö Vesa Berg puh.040 653 1513 vesa.berg@parikkala.fi

Parikkalan kunnan koneurakoinnin ja kuljetuspalveluiden yksikköhintaiset vuosisopimukset päättyivät kuluvan vuoden keväällä. Konetöiden ja kul-jetuksien uuden sopimuskauden 2020-2023 työt on kilpailutettu ja tarjous- aika on päättynyt.

Tiedoksi: Kilpailutusasiakirjat ja tarjousten avauspöytäkirja

Vuosisopimus on tyyppiä kolme (3) vuotta ja kaksi (2) optiovuotta. Sopi- mus on sidottu maarakennuskonekustannusindeksiin (MAKU). Kaksi en- simmäistä vuotta ovat kiinteät, jonka jälkeen sopimushintaa tarkistetaan in- deksin mukaisesti. Ostettavien palveluiden määrää ei ole määritelty ja se ei sido Parikkalan kuntaa.

Kilpailutus on suoritettu konetyypeittäin siten, että kustakin konetyypistä valitaan kolme kokonaisedullisinta toimittajaa puitesopimuksen piiriin. Kilpailutus ei koske katujen ja kiinteistöjen aurausta ja lumitöitä.

Tarjousvertailussa hinnan painoarvo on 80 % ja laatutekijät 20 % pistey tystaulukon mukaisesti.

Tarjouksien vertailu ja pisteytystaulukko toimitetaan lautakunnan jäsenille erikseen ennen kokousta.

Tiedoksi: Esitys urakoitsijavalinnasta konetyypeittäin.

Esittelijän ehdotus 

Lautakunta päättää valita maanrakennuskone- ja kuljetuspalveluiden yk- sikköperusteisten töiden vuosisopimusurakoijiksi yhteenvedon mukaiset urakoijat vuosille 2020-2023.

Hankinnassa huomioidaan tarjousasiakirjoissa määritelty työkohtaisen kokonaistaloudellisuuden arviointi, jonka perustein eri konetyypit vertailu- hinnoista poiketen ja kiviainekset voidaan työkohtaisesti tilata kokonaisuutena edullisimmalta urakoitsijalta.

Imuauto- ja vaihtolavakilpailutus poistetaan tästä kilpailutuksesta, koska tarjouksia ei tullut riittävässä määrin. Kilpailutus uusitaan tältä osin.

Päätös

Hyväksyttiin.

 

 

Teknltk 29.08.2023 § 66  

11/10.03.02.00/2023  

 

Valmistelija:

vt. kuntatekniikan päällikkö Heikki Määttänen

puh. 050 410 9665

heikki.maattanen@parikkala.fi

 

Maanrakennuskone- ja kuljetuspalveluiden yksikköhintaisien töiden voimassa olevan sopimuksen varsinainen sopimuskausi on päättymässä. Harkinnassa on sopimuksen mukainen optioiden käyttäminen vuosille 2024 - 2025. Alkuperäisessä kilpailutuksessa jäi avoimeksi imuauto- ja vaihtolavapalveluiden hankinta. Täydennyskilpailutusta ei kuitenkaan ole suoritettu, koska palvelutarpeet ovat olleet varsin vähäisiä ja esille tulleet tarpeet on saatu hoidettua kustannustehokkaasti aiemman sopimuksen mukaisesti. Joidenkin erikoistarpeiden osalta, mm. pitkällä puomilla varustettu nostokori, kilpailutuksessa ei ollut tarjottua kalustoa. Näiltä osin on käytetty paikallista lähinnä saatavissa olevaa kalustoa. Näiden palveluiden tarve on myös hyvin satunnaista.

 

Kilpailutuksessa keskeisien maanrakennustöiden osalta on perusteltua, että käytettävissä olevat optiot hyödynnetään.

 

Esittelijä: Tekninen johtaja Kupiainen Mikko

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää, että maanrakennuskone- ja kuljetuspalveluiden voimassa olevien sopimuksien voimassaoloa jatketaan sopimuksien sisältämien optioiden mukaisesti vuosille 2024 - 2025.

 

Päätös Lautakunta päätti, ettei optiovuosia käytetä. Maanrakennuskone- ja kuljetuspalveluiden yksikköhintaiset työt kilpailutetaan syksyllä 2023.