Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 29.08.2023/Pykälä 67



 

 

Saarenkylän käytöstä poistetun kaatopaikan velvoitetarkkailun hyväksyminen

 

Teknltk 29.08.2023 § 67  

102/11.05.03/2023  

 

Valmistelija:

vt. kuntatekniikan päällikköHeikki Määttänen

puh. 050 410 9665

heikki.maattanen@parikkala.fi

 

ELY-keskuksen edustaja on lähestynyt Saaren kirkonkylän suljetun kaatopaikan vaikutusalueen pohjavesien tarkkailun järjestämisen tiimoilta. Kyseinen kaatopaikka on ollut entisen Saaren kunnan käytössä vuosina 1959 - 1989. Kaatopaikka on ollut valvomaton yhdyskuntajätteen-kaatopaikka. Kiinteistön omistaja on yksityinen ja kaatopaikkatoiminta on tapahtunut maanvuokrasopimuksen nojalla. Toiminnanharjoittaja on vastuuvelvollinen mahdollisien toiminnasta aiheutuneiden seuraamuksien osalta.

 

Kaatopaikka sijaitsee entisessä maa-aineksen ottopaikassa, vedenhankintaa varten tärkeällä pohjavesialueella (1-luokka, uusi luokitus v. 2022). Pirkanmaan ELY-keskus, jolle on keskitetty pilaantuneiden maiden valvonta, on teettänyt Rambollilla perustutkimuksen ja selvittänyt kohteen ympäristöriskiä ja tehnyt ehdotuksen alueen tarkkailusta, jonka Kaakkois-Suomen ELY-keskus on hyväksynyt.

 

Vesinäytteitä alueelta otettiin syksyllä 2021. Pohjavedessä, kaatopaikan eteläpuolelle asennetussa pohjavesiputkessa (PVP2), todettiin veden laadussa kaatopaikan vaikutusta kohonneena sähkönjohtavuutena ja ravinnepitoisuuksina. Pohjavesiputkessa PVP2 todettiin ympäristölaatunormin ylittävät pitoisuudet ammoniumtyppeä ja ammoniumia. Liukoisia metalleja todettiin pieniä määriä, mutta pitoisuudet eivät ylittäneet talousveden laatuvaatimuksen tai ympäristölaatunormin viitearvoja. Kaivoyhtymän kaivossa todettiin haitta-aineita; laboratorion määritysrajan ylittävät bentso(b)fluoranteenin ja kloroformin pitoisuudet.

 

Kunnan osuutena on jatkossa hyväksyä ja teettää kohteen pohjavesien tarkkailu Ely-keskuksen hyväksymän Rambolin laatiman tarkkailusuun-nitelman pohjalta.

 

Esityslistan viitteenä tehdyn perusselvityksen raportti ja pohjavesien tarkkailusuunnitelma.

 

Ely-keskus pyytää vastausta tarkkailuohjelman vahvistamisesta ja toimeenpanosta 15.9.2023 mennessä. Vastaavat tarkkailuvelvoitteet on käytössä myös Kasinmäen, Portaisten ja Ristiharjun entisillä kaatopaikka-alueilla. Uusi tarkkailu on edullista liittää kyseisien tarkkailujen yhteyteen.

 

Esittelijä: Tekninen johtaja Kupiainen Mikko

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää hyväksyä Rambolin laatiman ja Kaakkois-Suomen Ely-keskuksen hyväksymän pohjaveden tarkkailusuunnitelman sekä liittää tarkkailun teettämisen muiden velvoitetarkkailujen toteutukseen.

 

Päätös Hyväksyttiin.